Hakutulokset
- Näytetään 1 - 20 / 162
- Siirry seuraavalle sivulle
Hakkilan kivisilta, Tenkulan kivisilta; Tikkurilantie 19 (kevyt liikenne)
Hakkilan kivisilta ylittää Keravanjoen Suuren Rantatien linjauksella. Suuri Rantatie on Suomen vanhimpia maanteitä, joka johti Turun linnasta Viipurin linnaan. Siltaa alettiin rakentaa vuonna 1896 tehdyn kunnankokouksen päätöksen jälkeen. Vuonna 1897 kunta päätti lunastaa siltaa varten tarvittavat maapalstat tohtorinna Natalie Crohnsilta ja insinööri Robert Huberilta. Silta rakennettiin insinööri Herman Norrménin piirustusten mukaan. Siltaa on kutsuttu myös nimellä Tenkulan kivisilta, vieressä sijainneen Stenkullan tilan mukaan. Hakkilan kivisilta on perustettu hirsiarinalle. Se on yksiaukkoinen graniitista holvattu silta, jossa on käytetty sekä leikattuja graniittiharkkoja että luonnonkivilohkareita. Silta peruskorjattiin vuonna 2016. Korjauksen yhteydessä 1960-luvulta peräisin olevat metallikaiteet vaihdettiin puisiksi kaiteiksi, jotka vastaavat nykyisiä turvallisuusnormeja. Silta on nykyisin kevyen liikenteen väylänä, raskaamman liikenteen kulkiessa viereen rakennettua ajosiltaa pitkin. Uusi ajosilta rakennettiin vuosien 1977-1985 välisenä aikana. Silta on yksi kolmesta Vantaalla säilyneestä kivisillasta ja se on suojeltu asemakaavalla.
Håkansbölen kartanon pihamaalla sijaitseva leikkimökki on rakennettu samoihin aikoihin nykyisen päärakennuksen (1905-1908) kanssa. Se on 1900-luvun alkuvuosilta. Kartanon rakennuttajien, Sanmarkien jälkeläiset ovat kertoneet että leikkimökki on Armas Lindgrenin suunnittelema. Rakennuksessa on poikkiharja, jonka alla on kuisti. Kuisti on uusittu 2010-luvun alussa. Leikkimökki on huvilamainen, tyyliksi on valittu huviloissa tavanomainen sveitsiläistyyli. Mökissä on vaakalaudoitus ja huopakatto. Kookkaita kattokoristeita on kaikkien kolmen katonharjan kärjessä. Avokuistin katon kannatinpylväät ovat muotoon veistetyt. Leikkimökissä lapsena leikkineet Sanmarkien jälkeläiset kertovat että mökkiä kutsuttiin Lilla Böleksi. Seinät ovat alunperin olleet maalatut ja lattia oli päällystetty korkkimatolla. Huonekaluja ei ole suunniteltu leikkimökkiä varten, vaan ne tuotiin perheen toisesta kodista Helsingin keskustasta. Kesällä mökissä juotiin kahvia, leikittiin konditoriaa ja järjestettiin arpajaisia. Leikkimökki on korjattu Vantaan ammattioppilaitos VARIA:n opiskelijoiden toimesta vuonna 2012. Korjauksen yhteydessä tehtiin mökistä löytyneen 1920-luvun tapettifragmentin perusteella tapetista kopio. Työ tehtiin oppilastyönä käsin paperille painamalla ja maalaamalla. Seinät on ennen tapetointia pinkopahvitettu.
Ent. Vantaan ruotsinkielinen alakoulu, Vanda svenska småskola, asuinrakennus; Voudintie 2a
Viinikkalan kaupunginosassa, Vantaankosken läheisyydessä sijaitsee kaksi koulurakennusta lähellä toisiaan. Vanhempi näistä on vuonna 1896 rakennettu ruotsinkielinen kansakoulurakennus (nyk. Ravintola Kuninkaan kartano). Uudempi ja pienempi koulurakennus, Vantaan ruotsinkielinen alakoulu, on rakennettu vuonna 1904. Vuosisadan vaihteessa oli maalaiskunnan koulutusjärjestelmän kehityksessä siirrytty miettimään enenevissä määrin alkeisopetusta ja jokaiseen koulupiiriin tuli perustettavaksi erillinen alakoulu. Vantaan ruotsinkielinen alakoulu kuuluu näiden 1900-luvun alkuvuosina perustettujen alakoulujen ryhmään. Muita ryhmän kouluja ovat entinen Sotungin ruotsinkielinen alakoulu (valmistunut 1905), jossa toimii nykyään Vantaan luontokoulu, asuinrakennukseksi muutettu Hanaböle Småskola (1912) sekä Käinby småskola, nykyinen Keimolan kotiseututalo Bykulla (1912). Vantaan ruotsinkielisen alakoulun rakennus poikkeaa massoittelultaan ja kattomuodoltaan muista vantaalaisista kouluista. Se on kaksikerroksinen, mutta rakennusmassa on matala ja toinen kerros on rakennettu päistään aumatun harjakaton alle. Kivijalan, poikkeuksellisen massoittelun ja kattorakenteiden perusteella voidaan otaksua, että rakennus on mahdollisesti alkujaan kulkenut koillinen-lounais-suunnassa. Eli sen nykyinen Voudintien puoleinen päätyjulkisivu olisi tuolloin ollut pitkäsivu. Rakennus on luultavasti laajennettu nykyiseen muotoonsa vasta 1920-luvulla. Alun perin rakennuksessa on ollut pärekatto, jonka päälle on rakennettu tiilikatto. 1970-luvulla tiilikatto vaihdettiin vihreään profiilipeltikatteeseen. Kattolyhty on ikkunamuotonsa perusteella myöhempi muutos. Se on mahdollisesti tehty 1940-luvulla, jolloin ullakolle rakennettiin asuintiloja. Ikkunoista osa on vaihdettu. Rakennuksen lounaissivun umpikuistilta johtaa sisään kaksi ulko-ovea. Toisen oven paikalla on aiemmin ollut ikkuna. Ulko-ovien yläpuoliset ikkunat ovat alkuperäiset. Julkisivupanelointi noudattaa uusrenessanssille tyypillistä eri suuntiin ladottua kuviota, joka sopii rakennusajankohtaan. Luonnonkivestä muurattu sokkeli on alkeellisempi kuin muiden aikalaiskoulujen graniittiharkoista ladotut komeat ja korkeat sokkelit. Koulu on mahdollisesti rakennettu vanhalle kivijalalle tai paikalla aiemmin sijainnut rakennus on voitu muokata koulukäyttöön. Sokkeli on hieman matala tai maa sen ympärillä on noussut. Osa kivijalasta on betonoitu, mutta itäpäädyssä on näkyvissä vielä alkuperäistä kivijalkaa. Koulurakennus on poikkeavan muotonsa vuoksi kiinnostava yksilö Vantaan puukoulujen joukossa. Rakennuksessa on alkuperäisiä rakennusosia kuten laudoitus, osa ikkunoista ja kivijalka. Kuistin toinen sisäänkäynti, jossa ennen oli ikkuna-aukko, ja osa rakennuksen ikkunoista ovat vuosikymmenien takaisia muutoksia. Rakennus muodostaa, yhdessä tien toisella puolella sijaitsevan Vantaankosken ruotsinkielisen kansakoulurakennuksen kanssa, Kuninkaantien varrelle arvokkaan koulukeskittymän, joka on aikanaan palvellut alueelle kehittyneen teollisuuden palveluksessa olevan työväestön lapsia. Rakennus on Vantaan kaupungin merkittävä rakennusperintökohde ja se on suojeltu asemakaavassa.
Varia Hiekkaharjun toimipiste, Vantaan ammatillinen koulutuskeskus, ent. Vakes, Ammatti- ja taideteollisuusoppilaitos, käsi- ja taideteollisuusoppilaitos; Tennistie 1; Vantaa
Vuonna 1963 valmistunut Eino Tuompon suunnittelema ammattikoulu edustaa maltillista ja harkittua 1960-luvun kouluarkkitehtuuria, joka erottuu edukseen arvokkaiden julkisivumateriaalien ja harkittujen detaljien ansioita. Rakennus on ajalleen tyypillinen matala ja horisontaalisuutta korostava. Julkisivuissa kulkee nauhaikkunat. Punatiiliverhous ja kuparilla korostetut yksityiskohdat kertovat aikansa huolellisesta ja paneutuneesta suunnittelusta. Alkuperäisen ammattikoulun rakennusmassa on ollut L-kirjaimen muotoinen. Nykyään rakennuksessa on kaksi itä-länsisuuntaista siipiosaa. Pohjoisempi siipi on rakennettu vuonna 2004 ja sen lasinen julkisivu poikkeaa vanhasta osasta merkittävästi. Alkuperäinen siipiosa on jäänyt toissijaiseksi uudisosan koon ja julkisivun materiaalivalintojen vuoksi. Päänäkymä Urheilutielle ja urheilukenttien suuntaan on kuitenkin säilynyt laajennuksesta huolimatta uudisosan jäädessä alkuperäisen osan taustalle. Siipiosiin on sovitettu kaikki raskaampaa tekniikka vaativat työtilat. Hallinnolliset tilat sijoittuvat etelä-pohjois-akselille sommiteltuun päämassaan. Ympäristö on vehreää pohjoisessa aukeavien niittyjen sekä idässä ja etelässä aukeavien urheilukenttien ansiosta. Lännessä ympäristöön levittäytyy Jokiniemen pientaloalue peruskouluineen. Rakennus on osa Jokiniemen koulukeskittymää. Se muodostaa Jokiniemen koulun (arkkitehti Myyrinmaa 1956) kanssa arvokkaan kouluarkkitehtuurikokonaisuuden.
Jokiniemen koulu, Tikkurilan koulu, Tikkurilan yhteiskoulu; Kauratie 2; Vantaa
Vuonna 1956 valmistunut arkkitehti Viljo Myyrinmaan suunnittelema Jokiniemen koulu on edustava esimerkki sotien jälkeisestä koulusuunnittelusta ja kunnan valmistautumisesta suurten ikäluokkien oppivelvollisuusikään. Koulun alkuperäinen nimi oli Tikkurilan yhteiskoulu ja se oli maalaiskunnan ensimmäinen oppikoulu. Rakennus poikkeaa muista vantaalaisista Myyrinmaan suunnittelemista kouluista sen valkoiseksi rapattujen pintojen vuoksi. Myyrinmaa on Jokiniemen koulussa käyttänyt puhtaaksi muuratun punatiilen rinnalla rakennuksen päädyissä valkoista rappauspintaa ja julkisivuissa horisontaaleja valkoisia nauhaelementtejä korostamaan ikkunalinjoja. Ikkunapuitteet ovat valkoiset, mikä on tunnusomaista Myyrinmaan 1950-luvun arkkitehtuurille. Ikkuna-aukoissa on käytetty lasitiiltä. Koulurakennus edustaa ajalleen tunnusomaista harjakattoista punatiilistä kouluarkkitehtuuria. Juhlasalisiiven ja luokkahuoneet sisältävän toiminnallisen kolmikerroksisen siiven väliin on sommiteltu erillinen matala nivelosa, jonka pääsisäänkäyntiä on korostettu katoksella. Myyrinmaan koulurakennuksen kanssa samassa kiinteistössä sijaitsee vuonna 2002 rakennettu Suomen suurin lukiorakennus Tikkurilan lukio, 1997-luvulla rakennettu kookas koulurakennus sekä 2001 rakennettu puuverhoiltu yksikerroksinen pieni paviljonkikoulu. Kaikki neljä edustavat eri aika- ja tyylikausia. Tien toisella puolella sijaitsee Vantaan ammattioppilaitos Varian Hiekkaharjun toimipiste (arkkitehti Eino Tuompo 1962-63), jonka kanssa Myyrinmaan punatiilikoulu muodostaa arvokkaan koulukeskittymän. Koulurakennuksen ympäristössä on säilynyt vanhempaa puustoa, joka luo suojaa vilkkaasti liikennöidyn Urheilutien suuntaan.
Jokirannan koulu, ent. Viertolan kansakoulu; Viertolankuja 1; Vantaa
Jokirannan koulu on Jalmari Peltosen suunnittelema vuonna 1959 valmistunut ajalleen tyypillinen koulurakennus. Rakennus edustaa tyypillistä jälleenrakennuskauden suurimittakaavaista kouluarkkitehtuuria. 1950-luvun koulurakentamisen ihanteita edustaen rapattu, keltainen harjakattoinen koulu koostuu kahdesta päämassasta juhlasalin hallitessa toista ja luokkahuoneista koostuvan toisen kolmekerroksisen siiven toista. Sisäänkäynti näiden kahden siiven yhtymäkohdassa on korostettu kookkaalla lippakatoksella, joka on ajalleen tyypillisesti paikalla valettua teräsbetonia. Taidokas lautamuottityö näkyy edelleen katoksen pinnoissa. Lipan reunaa kiertää sama hammaskuvio, joka toistuu rakennuksen sokkelissa. Sisäänkäyntejä on korostettu punaisesta graniitista lohkotuilla sileäpintaisilla smyygeillä. Hammastettu sokkeli on maalattua betonia. Erillinen raskasrakenteinen, mutta linjakas katos ja ulkovälinevarasto muodostavat koulurakennuksen kanssa u-kirjaimen muotoisen leikkipihan. Rakennus on kaupunkikuvallisesti merkityksellisellä paikalla. Koulun ympäristö on väljä, tontti tilava ja vihreä. Koulurakennus ja asuinkerrostalo ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen muotonsa, ilmeensä ja tunnelmansa. Koulualue rajautuu etelästä Vantaa-jokeen ja lännestä asuinkerrostaloon, joka kuuluu Peltosen suunnittelemaan kokonaisuuteen. Viertolankuja lähtee etelään vilkkaasti liikennöidyltä Tikkurilantieltä. Suoraa näkymää Tikkurilantielle ei ole, mutta väljyytensä vuoksi koulutontti asuinkerrostaloineen on hallitseva elementti ympäristössään. Joen puoleinen näkymä sen sijaan on avoin ja esteetön. Kaupunkilaisten runsaasti käyttämät kevyenliikenteen väylät molemmin puolin jokea tarjoavat pittoreskit näkymät koulukokonaisuutta kohden.
Opettajien asuinrakennus, Jokirannan koulu, ent. Viertolan kansakoulu; Viertolankuja 1; Vantaa
Opettajille tarkoitettu asuinrakennus kuuluu Jokirannan koulun kokonaisuuteen, muodostaen koulun kanssa Viertolaan merkittävän jälleenrakennuskauden rakennuskeskittymän. Kuten koulurakennuksen, sen on suunnitellut arkkitehti Jalmari Peltonen, joka on suunnitellut useita muitakin aikakauden kouluja asuntoloineen Vantaalle. Asuinrakennus edustaa ajalleen tyypillistä asuntosuunnittelua. Se on massaltaan porrastettu, rapattu, harjakattoinen ja kaksikerroksinen asuinkerrostalo, jonka huoneistojen koot vaihtelevat kahdesta kolmeen huonetta. Osissa huoneistoja huoneohjelmaan on kuulunut keittiöiden ja kylpyhuoneen lisäksi myös palvelijanhuone, joka kertoo opettajien ammattikunnan asemasta 1950-luvun lopussa. Asuinrakennuksen teknisessä toteutuksessa on oltu jälleenrakennuskauden tyypilliseen tapaan säästelijäitä. Rakennekuvista ilmenee, että raudoitusta on käytetty vähemmän välipohjien seinien viertä kiertävillä osilla. Vain keskiosa välipohjalaatasta on toteutettu ”täydellä raudoituksella”. Koulurakennus ja asuinkerrostalo ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen muotonsa, ilmeensä ja tunnelmansa.
Asuinkerrostalo, As Oy Neilikkapiha; Neilikkatie 14; Vantaa
Tikkurilan Neilikkatiellä on nuori rakennusperintökohde, jossa katuosoite on antanut innoituksensa rakennuksen arkkitehtuuriin. Asuinkerrostalo muodostuu seitsemästä yhteen liitetystä rakennusosasta, aivan kuten neilikan terälehdet. Kolmikerroksinen rakennus on hieno esimerkki 1980-luvun postmodernistisen arkkitehtuurin teemoista. Rakennuksen suunnittelussa yhdistyvät historia-aiheet ja ennakkoluuloton, leikkisä muotokieli. Rakennuksen sisäpihalle kuljetaan kapean ja korkean portin kautta kuin vanhaan linnaan. Suojaisa piha erottuu omaksi vehreäksi ja rauhalliseksi keitaaksi kaupungin keskellä. Katujulkisivut ovat punatiililaattaa ja sisäpihan polveileva julkisivu on vaaleaksi maalattua betonia. Ikkunoiden koko ja muoto vaihtelee ja ne ovat sijoitettu julkisivuissa epäsymmetrisesti. Asunto-osakeyhtiö Neilikkapihan on suunnitellut arkkitehtitoimisto Erkki Valovirta Oy. Rakennus sai Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan arkkitehtuuripalkinnon heti valmistuttuaan vuonna 1988. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
As. Oy Liljapiha, Peltolantie 15, terassitalo; Peltolantie 15
As. Oy Liljapiha sijaitsee Vantaan Viertolassa. Vuonna 1989 valmistuneen asuinkerrostalon on suunnittelut arkkitehtitoimisto Järvinen–Vajakka. Rakennus on pohjaltaan melko yksinkertainen, pitkänomainen suorakaide. Eteläisellä, Peltolantien puoleisella sivullaan se terassoituu kolmiportaisena. Rappujen viisi porrashuonetta näyttäytyvät sisäpihan puolella vähäeleisinä ulkonemina. Liljatien puoleinen osa kohoaa nelikerroksisena ja sen päädyssä on kaksi kahden kerroksen asuntoa. Julkisivuissa betonielementtien saumat on jätetty selkeästi näkyviin. Valkoiseksi maalattuja betonijulkisivuja elävöittävät pohjoissivulla siniset ja tiilenpunaiset klinkkeripinnat ja eteläsivulla vastaavanväriset puuverhoilut. Molemmilla pitkillä sivuilla ikkunoiden väliset värikentät muodostavat nauha-aiheen. Aukotus on kooltaan ja määrältään maltillista, runsaimmillaan eteläisellä terassijulkisivulla. Terasseja peittävät paikoin katokset ja puusäleiköt. Itäpäädyssä on yksittäinen puolikaaren muotoinen pikku parveke. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Tikkurilan uimahalli; Läntinen Valkoisenlähteentie 50; Vantaa
Tikkurilan kaareva uimahalli valmistui vuonna 1968 nykyisen Viertolan kaupunginosan alueelle. Rakennus oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin uimahalli ja siellä oli Suomen ensimmäinen 50:n metrin uima-allas. Uimahallin suunnittelivat Helsingin maalaiskunnan kunnanarkkitehdit Karl Haglund ja Pauli Sulonen. Pauli Sulosesta tuli Vantaan ensimmäinen kaupunginarkkitehti vuonna 1974. Rakennus on suojeltu asemakaavalla vuonna 2013.
Pääkonttori Tikkurila Oyj, T3 pääkonttori, Tikkurilan väritehtaat; Kuninkaalantie 1; Vantaa
Dickursby Oljeslageri -tehdas perustettiin Tikkurilaan Keravan joen varteen yli sata vuotta sitten, vuonna 1862, vuosi sen jälkeen, kun rautatie oli rakennettu kulkemaan Tikkurilan läpi. Kokonaisuuden ensimmäinen rakennus oli nykyinen Kulttuuritehdas Vernissa. Tikkurilan öljytehtaan ydintoiminta laajeni vuonna 1919 perustetun tekno-kemiallisen osaston perustamisen myötä. Uudella osastolla valmistettiin lakkoja ja tölkkimaaleja. Tehtaan uudet rakennukset rakennettiin vernissatehtaan pohjoispuoleiselle alueelle, junaradan varteen. Yli vuosisadan tehdas toimi aivan Tikkurilan keskustassa nykyistä Dixin kauppakeskusta vastapäätä. Toiminta siirtyi 1940-luvun lopulta lähtien pikku hiljaa Keravanjoen eteläpuolelle Kuninkaalan kaupunginosaan. Arkkitehti Woldemar Baeckmannin suunnitelma Tikkurilan tehtaiden hallintorakennus valmistui v. 1960 Keravanjoen etelärantaan. Pääkonttori on rakentunut monessa vaiheessa nykyiseen laajuuteensa. Alkuperäinen, joen suuntainen rakennusmassa on kaksikerroksinen ja siinä on täysmittainen maanpäällinen kellarikerros ja ullakko. Rakennuksessa on loiva kahteen suuntaan kallistuva pulpettikatto. Alunperin rakennuksen pääsisäänkäynti sijaitsi itäpäädyssä. Päädyssä ylempi kerros työntyi alempaa kerrosta ulommas, jolloin sisäänkäynnin ylle muodostui katos. Päädyn uloke jäi vuonna 1982 tehdyn laajennuksen alle, mutta se palautettiin myöhemmin tämän laajennuksen purkamisen yhteydessä vuonna 2014. Toinen siipiosa rakennettiin vuonna 1995. Nykyinen pääsisäänkäynti sijaitsee pääkonttorin ja vuonna 1984 rakennetun laboratorion ja nivelosassa. Rakennukset yhdistettiin vuonna 2005. Julkisivun yleisilme on horisontaalinen. Pitkiä julkisivuja rytmittävät kaikissa kerroksissa nauhaikkunarivistöt. Ullakkokerroksessa on yläikkunat. Pitkillä sivuilla ikkunanauhojen alapuolella on teräslevyä ja välipohjien kohdat on merkitty vaakasuuntaisella sinisellä laatoituksella. Nauhaikkunarivistöä rytmittävät vertikaaliset pystykaistat pilarien kohdalla ja ikkunoiden välissä. Päätyjen julkisivumateriaaleina on käytetty puhtaaksimuurattua punatiiltä, jota keventää keskellä olevat ikkunakentät. Luoteispäädyssä on korkea tiilipiippu. Alunperin pääkonttorissa oli 40 eri kokoista työhuonetta. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat kirjanpito-osastot, palkkakonttori, postitus- ja puhelinkeskus. Toisessa kerroksessa oli muun muassa tehtaan johdon tilat.
Tutkimuskeskus I, Tikkurila Oyj, Tikkurilan väritehtaat; Kuninkaalantie 3
Saavuttaessa junalla Helsingistä Tikkurilaan voidaan ennen asemalle saapumista nähdä radan vieressä Keravanjoen varressa Tikkurilan Oyj:n tehdasalue. Lähimpänä rataa sijaitsee kaksi punatiilistä laboratoriorakennusta, joista toisen päätyseinästä voi tarkastaa kellon ajan. Vuosina 1984 ja 1988 valmistuneiden laboratoriorakennuksien rakentamista edelsi vuonna 1983 järjestetty kutsukilpailu, jonka voitti arkkitehti Kaarina Löfström ehdotuksellaan Lab-ora & Labora. Lähempänä Keravanjokea oleva rakennus valmistui ensimmäisenä. Se on myöhemmin kytketty käytäväosalla Tikkurila Oyj:n vanhaan 1960-luvulla valmistuneeseen pääkonttoriin. Rakennusten väliin on rakennettu niille yhteinen sisäänkäyntirakennus. Laboratoriorakennukset ovat keskenään ulkonäöllisesti hyvin samanlaisia. Molemmat ovat massoittelultaan suorakaiteen muotoisia, niissä on kaksi kerrosta ja maanpäällinen kellarikerros. Julkisivuja rytmittää kattolinjaa korkeammalle nousevat tiilipilasterit (LVI-tekniset osat) ja rungon ulkopuolelle sijoittuvat porrashuoneiden punatiiliset massat. Ikkunoissa on metallista taivutetut aurinkosuojat jotka luovat elävyyttä rakennuksen ulkoiseen hahmoon. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Tutkimuskeskus II, Tikkurila Oyj, Tikkurilan väritehtaat; Kuninkaalantie 3
Saavuttaessa junalla Helsingistä Tikkurilaan voidaan ennen asemalle saapumista nähdä radan vieressä Keravanjoen varressa Tikkurilan Oyj:n tehdasalue. Lähimpänä rataa sijaitsee kaksi punatiilistä laboratoriorakennusta, joista toisen päätyseinästä voi tarkastaa kellon ajan. Vuosina 1984 ja 1988 valmistuneiden laboratoriorakennuksien rakentamista edelsi vuonna 1983 järjestetty kutsukilpailu, jonka voitti arkkitehti Kaarina Löfström ehdotuksellaan Lab-ora & Labora. Lähempänä Keravanjokea oleva rakennus valmistui ensimmäisenä. Se on myöhemmin kytketty käytäväosalla Tikkurila Oyj:n vanhaan 1960-luvulla valmistuneeseen pääkonttoriin. Rakennusten väliin on rakennettu niille yhteinen sisäänkäyntirakennus. Laboratoriorakennukset ovat keskenään ulkonäöllisesti hyvin samanlaisia. Molemmat ovat massoittelultaan suorakaiteen muotoisia, niissä on kaksi kerrosta ja maanpäällinen kellarikerros. Julkisivuja rytmittää kattolinjaa korkeammalle nousevat tiilipilasterit (LVI-tekniset osat) ja rungon ulkopuolelle sijoittuvat porrashuoneiden punatiiliset massat. Ikkunoissa on metallista taivutetut aurinkosuojat jotka luovat elävyyttä rakennuksen ulkoiseen hahmoon. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Nissbackan kartanon päärakennuksen raunio; Viikinkitie 9; Vantaa
Nissbackan kartanon alue on osa Sotungin vanhaa kyläkeskusta. Ensimmäinen kirjallinen tieto Sotungin kylästä on vuodelta 1347. Nissbackan tila oli oletettavasti yksi kylän alkuperäisistä kantatiloista. Se muodostui kahdesta tilasta, maastossa ylempänä sijaitsevasta Öfre Nissbackasta ja alempana sijaitsevasta Nedre Nissbackasta. Suomen suurruhtinaskunnan aikana Nissbackan omisti majuri Jacob Reinhold de la Motte (1753–1830). De la Motten aikana alkoi kartanon kukoistus. Hän rakennutti kaksikerroksisen, hirsisen päärakennuksen vuonna 1796 alatilan maille, eli Nedre Nissbackaan. Sen ympärille rakennettiin säännöllisen muotoinen, geometrinen puisto. Rakennusta ei ole enää jäljellä, mutta osa vanhoista puista elää edelleen. Ympäristöstä löytyy tammia, vaahteroita, saarnia ja metsälehmuksia. Tilan omistajuus siirtyi Ramsay-suvulle vuonna 1894. Johan August Ramsayn ostaessa tilan sillä oli pinta-alaa 356 hehtaaria. Tilaa hoiti Ramsayn poika Axel William, joka lunasti tilan itselleen vuonna 1904. Hän asui kartanossa perheineen vaimonsa Märtan (o.s. Armfelt) ja lastensa Märtan ja Carl August Williamin kanssa. Tilan omistajuus siirtyi perheen pojalle, joka isännöi kartanoa vuosina 1944–1953. Nissbackan uuden päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin ja se valmistui vuonna 1913. Se rakennettiin mäelle, missä aikaisemmin oli sijainnut Öfre Nissbackan tila. Joulukuussa 1934 rakennus tuhoutui tulipalossa. Koiran haukuntaan heränneet asukkaat pelastuivat viime hetkellä. Jäljelle komeasta päärakennuksesta jäi kivijalka, kellarikerros, portaat ja eteläinen sisäänkäynti pylväineen. Kivijalka on muurattu luonnonkivistä ja betonoitu. Betonin pintaan on tehty kvaaderi-imitointi. Samanlainen kivijalka on kartanon makasiinissa ja tilanhoitajan talossa Nissbackan kartanoraunion alue on Vantaan kaupungin omistuksessa. Rauniot sekä niitä ympäröivä puistoalue on suojeltu vuonna 1998 voimaan tulleessa asemakaavassa. Rauniot on kunnostettu vuonna 2013 tavoitteena parantaa alueen turvallisuutta sekä hidastaa rakenteiden raunioitumista.
Simonkallion ala-aste, koulurakennus, ent. Simonkylän kansakoulu; Simonkalliontie 1; Vantaa
Simonkallion koulu on vuonna 1953 valmistunut Jalmari Peltosen suunnittelema verrattain suurikokoinen koulurakennus. Se nousee yhdeksi ansioituneimmista 1950-luvun koulukohteista Vantaalla. Ajalle tyypillisestä kodikkaasta, romanttisesta koulusuunnittelun suuntauksesta poiketen Simonkallion koulussa on nähtävissä jo aiempina vuosikymmeninä suunnitteluihanteeksi nousseet tarkoituksenmukaisuus, tilojen järjestäminen omiin siipiin ja ns. konservatiivinen modernismi. Rakennus on massoittelultaan harmoninen ja materiaaleiltaan sekä yksityiskohdiltaan harkittu koulurakentamisen esimerkki. Ikkunat, ovet ja niiden detaljit, rappauspinnat ja sokkeleiden liuskekivilverhoilut kertovat ajalle tyypillisestä huolellisesta koulurakentamisesta. Suurempi mittakaava on nähtävissä koulun tilavissa käytävissä ja ilmavassa tilankäsittelyssä. Koulua on laajennettu 1990-luvulla pohjoiseen ilmansuuntaan siten, että nykyinen rakennusmassa on ristin muotoinen. Sen alkuperäiset sakarat osoittivat etelään, itään ja länteen. Koulun läntisessä siivessä sijaitsi asuntoja kahdessa kerroksessa. Rakennuksen laajennusosa istuu alkuperäiseen kolmisakaraiseen rakennusmassaan hyvin, eikä sen muotoilu tai asemointi häiritse alkuperäistä rakennusta päänäkymien Simonkalliontien tai Koivukyläntien suunnista. Simonkallion koulu on 1950-luvun koulujen tapaan aiempina vuosikymmeninä rakennettuja kouluja matalampi kahden ja kolmen kerroksen korkuinen koulu. Koulun entinen pääsisäänkäynti ja sen edustalle jäävä pihamaa Simonkalliontien puolella eivät ole enää aktiivisesti käytössä. Leikki- ja ulkoilupiha on keskittynyt uudisosan puolelle. Samalla puolella rakennusta pohjoisessa sijaitsee hiekkakenttä, jonka taakse on rakennettu uusi päiväkotikompleksi. Länsisiiven edustalle on istutettu rakennusvaiheessa tiheä omenatarha, joka on edelleen elinvoimainen ja peittää suurimman osan julkisivusta.
Asuinrakennus, entinen Seutulan koulu, ent. Västra finska folkskolan; Solbackantie 17b; Vantaa
Seutulan vanha kansakoulu, eli Västra finska folkskola on Helsingin maalaiskunnan vanhin suomenkielinen kunnallinen koulurakennus, niin kutsuttu Läntinen kansakoulu. Königstedtin kartanon lahjoittamalle tontille valmistui koulurakennus vuonna 1901. Koulu on yksi vantaalaisista uusrenessanssi-puukouluista. Tähän samaan ryhmään kuuluvat myös Tolkbyn kansakoulu eli nykyinen Ylästön kotiseututalo, Dickursby skola ja entinen Vantaankosken kansakoulu. Näiden rakennusten pohjakaava ja julkisivut perustuvat tyyppipiirustuksiin, jotka on julkaistu vuonna 1892 tyyppipiirustussarjassa Normalritningar till folkskolebyggnader på landet. Sarjan ehdotus no. 5, joka sisältää koulusalin ja isomman opettajan asunnon, vastaa Seutulan vanhaa puukoulua osittain. Rakennus on pidempi, mutta runko vaikuttaa yhtä syvältä kuin tyyppipiirustuksissa. Ikkunoita on lisätty kumpaankin päätyyn kaksi kappaletta. Muilta osin julkisivut, ikkunajako ja sisäänkäynnit vastaavat piirustuksia. Rakennus on erinomainen esimerkki vantaalaisista vanhempien puukoulujen ryhmästä. Julkisivujen vuoraus on toteutettu vaakasuuntaisena panelointina ja maalattu beigen väriseksi. Ikkunat ovat alkuperäiset. Luokkahuoneiden suuret ikkunat avautuvat länteen, niistä pienemmissä on yhdeksän ruutua, suuremmissa kaksitoista. Katto ja vedenohjaus on uusittu konesaumatusta pellistä. Eteläpäädyssä on poikkiharjalla varustettu kuisti, jossa on kolmiopäätteillä varustettu kaksoisikkuna. Länsisivun pääsisäänkäynti kulkee sekin umpikuistin kautta, siinä on ajankohdalle tyypilliset vinoruutujen koristamat kuistin ikkunat. Kuistien sisäosien rakenteet ovat alkuperäiset ja koristeelliset. Sokkeli on muurattu isoista graniittiharkoista. Koulu sijaitsee mäen päällä, aluetta halkovan kumpuilevan kylätien varrella.
Seljapolun päiväkoti sijaitsee aivan Koivukylän rautatieaseman tuntumassa hallimaisten markettien siimeksessä. Vuonna 1984 valmistuneen päiväkotirakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Kari Järvinen ja Timo Airas. Matalaa rakennusta rytmittävät jyrkät, valkoiset pulpettikatot. Nämä jyrkät lappeet muodostuvat kattoikkunoista, ulkovarastoista, kuisteista ja katoksista. Rakennuksen pihan puoli avautuu runsaana verrattuna katujulkisivun suoralinjaisuuteen. Katujulkisivu suunniteltiin silmällä pitäen viereen aiottuja kerrostaloja, mutta myöhemmin paikalle rakentuikin suuri mutta matala liikerakennus. Julkisivut ovat puhtaaksi muurattua punatiiltä ja paikoin vaaleaksi slammatut. Ikkunat ovat vaihtelevan kokoisia ja muotoisia ja eri korkeuksille sijoitettuja. Kari Järvinen ja Timo Airas ovat ansioituneet nimenomaan koulujen ja päiväkotien suunnittelijoina. Seljanpolun päiväkodin ulkoarkkitehtuuria vastaavia piirteitä on saman arkkitehtikaksikon kynästä valmistuneissa Länsi-Säkylän päiväkodissa ja Sunan koulussa Espoossa. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Autokorjaamo, ent. Gulf huoltoasema, CF-200; Vanamontie 13; Vantaa
Simonkylän Gulf huoltoasema valmistui vuonna 1970. Vanamontiellä sijaitseva, lujitemuovista valmistettu huoltamo on arkkitehti Matti Suurosen käsialaa. Suurosen suunnittelemat muovirakennukset saivat kansainvälistä kiinnostusta vuonna 1968 esitellyn Futuro-talon prototyypin valmistuttua. Futuron suosion jatkuessa Suuronen suunnitteli ja lanseerasi kokonaisen Casa Finlandia -sarjan muovirakennuksia yhdessä Vantaan Hiekkaharjussa toimineen Polykem Oy:n kanssa 1970-luvun taitteessa. Casa Finlandia -sarjaan kuului kaksi erikokoista huoltoasemaa CF-100 ja CF-200, kioski CF-10 ja asuin- tai liikerakennukseksi tarkoitettu Venturo, eli CF-45. Kaikki Casa Finlandia -muovitalot oli tarkoitettu helposti kuljetettaviksi, pystytettäviksi ja yhdisteltäviksi. Sarjan numerot tarkoittavat rakennusten sisätilojen neliömäärää. CF-huoltoasemissa vesikatto koostuu muotoon puristetuista 32:sta lasikuitukuoresta, jotka on tuettu maahan ja kiinnitetty toisiinsa pultein. Kuorirakenne on kevyt ja mahdollistaa sisätilassa pitkät jännevälit ilman pilareita. Lasikuiturakenteet on valmistettu huoltoaseman lähellä, Leinikkitiellä sijainneessa Oy Polykem Ab -nimisessä yrityksessä. Huoltamo ei ole enää alkuperäisessä asussaan, seinien puurakenteet on tulipalon jälkeen vuonna 1988 muutettu ja sisustus purettu autokorjaamon tarpeisiin sopivaksi. Rakennuksen julkisivut ovat alkujaan olleet kauttaaltaan lasia teräskarmein. Yleisvaikutelma on ollut keveä valkeiden kattopintojen assosioituessa purje- tai telttarakenteisiin. Vaikutelmaa heikentää nyt julkisivujen yläosaa peittävät myöhemmin lisätyt peltikasetit. Samaa Suurosen kehittämää huoltamotyyppiä on käytetty kuudessa muussa huoltoasemassa Suomessa. Säilyneitä on Simonkylän aseman lisäksi Lempäälässä, Kemissä ja Tampereella. Huoltamoita tilattiin viisi myös Neuvostoliittoon Moskovan ja Minskin välille vuonna 1972. Polykem Oy oli myös neuvotellut suuresta, kymmenien rakennusten tilauksesta Moskovan vuoden 1980 olympialaisten tarpeisiin. Suunnitelmat kuitenkin kaatuivat, koska kisoista tuli poliittisista syistä ns. tynkäolympialaiset. Casa Finlandia -muovirakennuksien menekki lopahti kuitenkin jo syksyn 1973 öljykriisin nostaessa muovin hinnan kolminkertaiseksi.
Seutulassa sijaitseva Königstedtin hirsistä rakennettu pitkä ja kapearunkoinen kappeli on valmistunut vuonna 1925. Aumakattoisen rakennuksen eteläpäässä on runkohuonetta matalampi ja leveämpi seurakuntasali- ja asuntosiipi. Rakennuksen pohjoispuolella kohoaa torniaihe. Kappeli rakennettiin talkoovoimin Seutulan, Keimolan ja Riipilän vapaakirkollisten ja babtistisaarnaajien rukoushuoneeksi. Königstedin kartanon isäntä majuri Gripenberg lahjoitti tontin sekä hankki piirustukset rukoushuonetta varten. Lisäksi hän määritti, että rakennuksessa on käytettävä mustaa ja punaista väriä. Rukoushuoneen rakennuspuut saatiin lahjoituksina: hirret veistettiin tontilla ja laudat sahattiin Katrinebergin kartanon sahalla. Kivijalkaan käytetyt kivet louhittiin Königstedtin kartanon läheisyydessä olevasta kalliosta. Kappelin suunnittelija ei ole tiedossa, mutta on mahdollista, että sen suunnitteli arkkitehti Jarl Eklund, joka teki Königstedin kartanon muutossuunnitelmat 1910-1920-luvulla. Vuodesta 1964 kappeli on ollut evankelisluterilaisen seurakunnan hallussa.