Hakutulokset
- Näytetään 1 - 20 / 163
- Siirry seuraavalle sivulle
Albert Petreliuksen katu 4 A, asuinkerrostalo; Albert Petreliuksen katu 4a
Albert Petreliuksen katu 4 A on osa Albert Petreliuksen kadun asuinrakennusryhmää, jonka rakennukset ovat julkisivuarkkitehtuuriltaan hyvin samankaltaisia. Kahdeksan rakennuksen kokonaisuuden on suunnitellut kolme eri arkkitehtitoimistoa. Näistä Albert Petreliuksen katu 4 A sijoittuu korttelin pohjoispuolelle Jokiniemenkadun varrelle. Vuonna 1995 valmistuneen asuinkerrostalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Björkstam-Heino-Kostiainen, pääsuunnittelijana Eero Kostiainen. Rakennus on neljän rapun lamelli, joka kytkeytyy pohjoispäädyssä Albert Petreliuksen katu 4 B:n korttelin kulman muodostavaan taloon. Rakennuksen Jokiniemenkadun suuntainen rakennusmassa yhdistyy porttiaiheella Albert Petreliuksen katu 3:n asuinkerrostaloon. Asuinkerrostalo muodostaa paikoin avonaisen kehän yhdessä muiden Albert Petreliuksen kadun rakennusten kanssa. Tämän kehän sisäpuolelle jää kaksi pistetaloa ja kiinteistöjen sisäpihat. Rakennuskokonaisuuden julkisivuarkkitehtuurin yleisilme on varsin yhtenäinen, vaikka yksittäisillä rakennuksilla on omat erityispiirteensä. Jokiniemenkadun puoleiset lamellit yhdistävä porttiaihe on selvän historistinen. Symmetrisesti sommiteltua porttiaihetta kiertää kevytrakenteinen hylly ja keskeltä halkoo korkea ikkuna. Albert Petreliuksen katu 4 A:n asuinkerrostalon julkisivut ovat pääosin valkobetonia, paikoin vaaleansinistä ja vaaleankeltaista kaakelipintaa. Yksityiskohdissa on käytetty tummansinistä terästä. Vesikatto on punaista betonitiiltä. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Kaivokselan vesitorni ja sääasema; Luolapolku 5; Vantaa
Kaivokselan vesitorni sijaitsee Kaivospuiston jyrkkärinteisen mäen huipulla, Pohjois-Kaivokselassa. Torni on rakennettu kaupunginosan korkeimmalle kohdalle, joka on 54 metriä merenpinnan yläpuolella. Noin 30 metriä korkea torni on valmistunut vuonna 1966 ja se toimii nykyään sääasemana. Vantaalla valmistui 1960-luvulla kolme vesitornia. Kaivokselan vesitorni kuuluu yksijalkaisiin ja ylävesisäiliöllä toimiviin vesitorneihin. Säiliön tilavuus on 200 kuutiometriä, ja se on varsin pieni Vantaan 1970-luvulla rakennettuihin torneihin verrattuna. Tornin on suunnitellut arkkitehti Aarne Ehojoki, joka on vastannut myös Kaivokselaan asuntoalueen ja ostoskeskuksen sekä sittemmin puretun kirkon suunnittelusta. Kaivokselan vesitornin ympäristö on muuttunut hyvin vähän sen rakennusajankohdan jälkeen ja alueen rakennuskanta on lähes ennallaan. Kaivokselan vesitorni kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen 1960-luvun rakennuskokonaisuuteen. Torni on tärkeä maamerkki ja pelkistetty, arkkitehtonisesti korkeatasoinen tekninen rakennus. Kaivokselan alkuperäiseen aluerakentamiseen liittyi oma vesihuoltoyhtiö. Vesitorni on rakennettu Kaivokselan alueen korkeimpaan maastokohtaan ja se nousee puun latvuston yläpuolelle, 1960-luvun horisontaalisten asuinrakennusten ja matalien julkisten rakennusten kontrastina. Kaivokselan ja Louhelan alueet poikkesivat Vantaalla kunnallisesta vesihuollosta, sillä Kaivokselan Vesi Oy huolehti vedenjakelusta näillä alueilla pitkään ja pumppasi torniin vettä Vetokannaksen vedenottamolta. Kaivokselan alue liittyi kaupungin vesijohtoverkostoon vuonna 1985, jolloin Kaivokselaan alettiin jakaa vettä Myyrmäen vesitornista ja Kaivokselan vesitorni poistui vesihuoltokäytöstä. Torni muutettiin vuonna 1992 Ilmatieteen laitoksen säätutkaksi. Muutoksen myötä tornin katolle nousi valkoinen, hehkulamppua muistuttava sääpallo, joka mittaa sademääriä.
Kaivokselan ostoskeskus, rak. 1365, läntinen rakennus, toinen rakennusvaihe; Kaivosvoudintie 1b; Vantaa
Kaivoksela on ensimmäinen aluerakentamiskohde Vantaalla. Alueen merkitys liittyy erityisesti kaavoituksella toteutettuun monumentaaliseen, maastoon sovitettuun rakennusten muodostamaan kokonaisuuteen. Rakennuskaavan alueelle laati arkkitehti Olli Kivinen vuonna 1961. Kaivokselan erityispiirre on, että yksi arkkitehti, Aarne Ehojoki, on suunnitellut kaikki alueen rakennukset, niin asuinrakennukset, koulun, ostoskeskusken, kirkon kuin vesitorninkin. Ehojoen suunnittelema Kaivokselan ostoskeskus valmistui kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe oli valmis loppuvuodesta 1962 ja viimeinen vaihe kolme vuotta myöhemmin. Rakennusryhmä muodostui alun perin pientä aukiota kehystävästä kolmesta, yhtenäistä ilmettä noudattavasta matalasta rakennuksesta. Kaikki kolme rakennusta ovat olleet läpikuljettavia niin, että yhteinen vesikatto suojaa käytävää kahden osan välissä. Rakennukset edustavat 1960-luvun lähiöille ominaista uuttaa ostoskeskusrakentamista, jonka arkkitehtuuriin kuuluvat horisontaalisuus, suuret näyteikkunat, tasakatto ja korostuneet ulkonevat räystäät. Ostoskeskuksen ensimmäisenä rakennettu osa on purettu tulipalon jälkeen ja sen tilalle on valmistunut uusi asuinkerrostalo. Ostoskeskuksen rakennukset ovat rinteessä ja aukiolta avautuvat avarat näkymät. Rakennusten väleistä on useita reittejä alatasolle erilaisia portaita pitkin. Kaivosvoudintien puoleisissa korkeissa sokkelikerroksissa on myös alatasolle avautuvaa liiketilaa. Vesikattoa kannattaa kaksinkertainen, ristikkäinen palkisto. Betoniset primääripalkit näkyvä räystäslipan alapuolella. Sekundääriset liimapuupalkit ja niiden muodostama hyvin loiva harjakatto jäävät peittoon otsan taakse. Seinät ovat joko koko pituudeltaan umpinaiset tai kokonaan näyteikkunaa. Umpiosissa on yläikkunoita, mutta ne eivät muodosta yhtenäistä ikkunanauhaa. Välikäytävien seinäpinnat ovat kokonaan näyteikkunaa.
Pyhän Laurin kappeli, Siunauskappeli, Kyrkoherdebolet; Pappilankuja 3; Vantaa
Anu Puustisen ja Ville Haran suunnittelema Pyhän Laurin kappeli valmistui Helsingin Pitäjän kirkonkylään vuonna 2010. Paikalla sijainnut vuonna 1976 valmistunut kappelirakennus purettiin uuden tieltä. Massoittelultaan selkeässä ja kauttaaltaan valkoiseksi slammatussa kappelirakennuksessa on lisäksi käytetty lasia sekä patinoitua kuparilevyä sekä -verkkoa. Kappeli on rakennettu ensisijaisesti siunauskappeliksi, mutta siellä voidaan järjestää muitakin juhlia ja tilaisuuksia kuten kasteita, häitä ja konsertteja. Pelkistetystä ja modernistisesta ulkoasustaan huolimatta rakennus sopii hyvin kulttuurihistoriallisesti merkittävään ympäristöönsä.
As Oy Tikkurilan Urheilutie; Urheilutie 8; Vantaa
Asunto-osakeyhtiö Tikkurilan Urheilutie on kolmikerroksinen voimakkaasti roiskerapattu lamellikerrostalo, joka sijoittuu suunnitteluajankohtansa kaupunkisuunnittelun ihanteen mukaisesti Urheilutien suuntaisesti, mutta irti katureunasta. Asuinkerrostalon on suunnitellut arkkitehdit Irmeli ja Markus Vihanti. Rakennus kuuluu Helsingin maalaiskunnan ensimmäisten kerrostalojen joukkoon ja on samalla kunnan ensimmäisiä aravakerrostaloja. Lamellitalo valmistui vuonna 1956 Jokiniemen maatalouskoelaitoksen työntekijöiden asuintaloksi Suomen Karjanjalostusyhdistyksen toimistorakennuksen viereiselle tontille. Rakennuksen pohjoispäätyyn niveltyy matala kahitiilinen siipirakennus, jossa on loiva harjakatto ja julkisivua rytmittäviä tiilisiä pilareita. Siipirakennuksen liikehuoneistojen sisäänkäynnit ovat maastonmuodon mukaisesti asuinrakennusta korkeammalla. Rakennus on kaupunkikuvallisesti ja historiallisesti merkittävä osana maatalouden tutkimuskeskuksen rakennuksia. Asunto-osakeyhtiön perustajajäseninä ja ensimmäisinä osakkaina sai olla ainoastaan maatalouskoelaitoksen viran- ja toimenhaltijoita tai tilapäisiä toimihenkilöitä. Rakennuspiirustukset oli toimitettava maatalouskoelaitoksen kautta maatalouden koetoiminnan keskusvaliokunnan hyväksyttäväksi. Asuinkerrostalo ja siihen kytkeytyvä liikerakennus ilmentävät suunnitteluajankohtansa uusia kaupan ja asumisen ihanteita. Autoistumisen myötä liikehuoneistot haluttiin erottaa asuinrakennuksesta ja sen kivijalkakerroksesta erilliseen siipeen.
Vantaanrinne 14, Vantaanpuiston ostoskeskus; Vantaanrinne 14
Vantaanpuiston alue rakennettiin Asuntosäästäjät Ry:n toimesta 1960-luvulla. Rakentaminen tapahtui poikkeusluvin, sillä alueella ei ollut voimassa olevaa kaavaa. Rakentaminen perustui aluekaavaluonnokseen, jonka oli suunnitellut Arkkitehtitoimisto Aarne Ervi. Toimisto suunnitteli myös alueen tornitalot sekä ostoskeskus rakennuksen. Loput rakennuksista suunnitteli Asuntosäästäjien rakennussäätiön arkkitehtiosastolta Touko Neronen ja Antti-Pekka Miettinen. Vantaanpuiston kaavaratkaisu noudattaa niin kutsutun metsäkaupungin suunnitteluperiaatteita. Alue koostuu torni- eli pistetaloista, matalista lamellitaloista sekä rivitaloista, jotka ovat ryhmitelty alueelle luonnon muotoja mukaellen. Vantaanpuiston ostoskeskus sijaitsee keskeisellä paikalla, alueen sisäänkäynnillä. Ostoskeskuksen matala rakennusmassa muodostaa maisemaan jalustan, jonka takaa nousevat metsän keskellä sijaitsevat pistetalot. Rakennuksen edustalle on jätetty runsaasti tilaa niin kävelijöille kuin autoilijoille. Rakennuksen pohjamuoto on omintakeinen. Julkisivua on porrastettu molemmista päädyistä sekä etusivulta siten, että liiketilojen edustoille muodostuu pieniä aukioita ja yleisvaikutelma jää avoimeksi ja ilmavaksi. Rakennus muodostuu kolmesta rakennusosasta, joita yhdistää keskellä kulkeva katettu käytävä. Rakennuksen takasivu on varattu lastaus- ja huoltotoiminnoille. Vantaanpuiston ostoskeskus edustaa selkeän ulkomuotonsa ja detaljiensa puolesta hyvin modernin rakentamisen ihanteita. Se on merkittävä osa laajempaa, yhteneväistä visuaalista kokonaisuutta ympäröivien rakennusten kanssa. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennusperintökohteeksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.
Asuinkerrostalo, As Oy Neilikkapiha; Neilikkatie 14; Vantaa
Tikkurilan Neilikkatiellä on nuori rakennusperintökohde, jossa katuosoite on antanut innoituksensa rakennuksen arkkitehtuuriin. Asuinkerrostalo muodostuu seitsemästä yhteen liitetystä rakennusosasta, aivan kuten neilikan terälehdet. Kolmikerroksinen rakennus on hieno esimerkki 1980-luvun postmodernistisen arkkitehtuurin teemoista. Rakennuksen suunnittelussa yhdistyvät historia-aiheet ja ennakkoluuloton, leikkisä muotokieli. Rakennuksen sisäpihalle kuljetaan kapean ja korkean portin kautta kuin vanhaan linnaan. Suojaisa piha erottuu omaksi vehreäksi ja rauhalliseksi keitaaksi kaupungin keskellä. Katujulkisivut ovat punatiililaattaa ja sisäpihan polveileva julkisivu on vaaleaksi maalattua betonia. Ikkunoiden koko ja muoto vaihtelee ja ne ovat sijoitettu julkisivuissa epäsymmetrisesti. Asunto-osakeyhtiö Neilikkapihan on suunnitellut arkkitehtitoimisto Erkki Valovirta Oy. Rakennus sai Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan arkkitehtuuripalkinnon heti valmistuttuaan vuonna 1988. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 A, rak.19693; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 B, rak.19694; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 C, rak.19695; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 D, rak.19696; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 E, rak.19697; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 G, rak.19699; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pienkerrostalo, Martinkyläntie 64 H, rak.19700 ; Martinkyläntie 64
Vuonna 1980 valmistuneet pienkerrostalot on suunnitellut Arkkitehdit Ky Gullichsen, Kairamo, Vormala. Suunnittelutyöstä toimistolla vastasivat Timo Vormala, Pertti Ojamies ja Christel Holm. Kahdeksan asuinrakennuksen toteutus perustui Valtakunnallisen vuokratalo-osuuskunnan (VVO) vuonna 1978 järjestämän kokonaisurakkakilpailun tulokseen. Pienkerrostalot polveilevat kuutiomaisina massoina rinnetontilla. Erilliset portaat ovat lämmittämätöntä tilaa. Porrastuvat rakennusrungot ovat mahdollistaneet asunnot, jossa ikkunat antavat parhaimmillaan neljään eri suuntaan. Julkisivuaukotus on kuitenkin hyvin hillittyä ja ikkunakoot maltillisia. Valkokarmisten puuikkunoiden puitteet ovat vaaleankeltaiset. Rakennuksissa on kantavat paikalla valetut betoniseinät ja ontelolaattavälipohjat. Ulkoseinien alkuperäinen, kalkkihiekkatiilestä muurattu verhous vaihdettiin vuoden 2007 muutostöissä luonnonvalkoiseksi harjatuksi ja kyljelleen muuratuksi tiileksi. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Pöyry-talo, AFRY (ent. Jaakko Pöyry -yhtiöiden toimitalo); Jaakonkatu 3
Vuonna 1991 valmistuneen toimitalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Jan Söderlund & Co ja rakennuttanut suomalainen konsultointi- ja suunnitteluyritys Pöyry Oyj. Rakennukseen mitoitettiin toimistotilaa 770 hengelle ja työpisteille suunniteltiin 500 PC:tä tai erillistä päätettä. Arkkitehti-lehden (3–4/1990) esittelyssä rakennusta luonnehdittiin peräti "älytaloksi" Erityisen suurikokoinen rakennus koostuu kahdesta rinnakkaisesta L-kirjaimen muotoisesta toimistorungosta, joiden väliin jää kapea katettu valokäytävä. Näiden muodostama rungon kokonaissyvyys on yhteensä noin 43 metriä. Rakennuksen arkkitehtuuri on selkeää ja monumentaalista. Julkisivut ovat yleisilmeeltään viileät. Julkisivuissa vuorottelevat vihertävä, peilaava lasi ja harmaa teräskasetti, jota on käytetty välipohjien kohdalla. Pitkiä julkisivuja osittavat porrashuoneiden lasilankkulieriöt ja kaarevat erkkeritornit. Ikkunarivejä suojaavat teräskannatteiset varjostinritilät. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Kauppakeskus Tikkuri; Asematie 4; Vantaa
Vuonna 1991 valmistuneen kauppakeskus Tikkurin on suunnittelut arkkitehti Juhani Katainen. Ennen kauppakeskusta paikalla sijaitsi Helsingin Kruununhaasta Tikkurilaan siirretty hirsirunkoinen liike- ja asuinkiinteistö nk. Miljoonatalo. Rakennus on pääosin kolmikerroksinen. Kolmiomaisen pohjakaavion halkaisee lasikaarikattoinen, kaksikerroksinen sisäkatu. Aseman puoleinen sisäänkäynti on sisäänvedetty, ja julkisivujen pilasteriaihe jatkuu sisäänkäynnin editse pilareina. Muut sisäänkäynnit on artikuloitu lasisin porrastornein. Pysäköintirakenteet on sijoitettu laajan rakennuksen keskiosiin. Tavaran vastaanotto tapahtuu eteläseinustalta. Kauppakeskuksen suunnittelussa on tavoiteltu kävelijälle miellyttävää kaupunkiympäristöä ja inhimillistä mittakaavaa. Erityisesti Asematien puolella rakennuksen massaa on pyritty monin tavoin pilkkomaan ja juurruttamaan paikkaansa. Julkisivuja on jäsennetty materiaalinvaihdoksin ja erilaisin ikkuna-aukotuksin, pilarein, pilasterein, erkkerein ja katoksin. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Sanomatie 1, tuotanto- ja toimistorakennus; Sanomatie 1
Vantaan Martinlaaksoon vuonna 1983 valmistunut rakennus on suunniteltu alun perin Hufvudstadsbladetin paino- ja toimistotaloksi. Rakennuksen suunnittelusta on vastannut Kalle Vartolan perustama Arkkitehtitoimisto KVA Oy. Tätä nykyä rakennuksen korkeammassa eteläosassa toimii Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat sekä matalamassa pohjoisosassa RTK-palvelu. Rakennus sijaitsee Sanoma Oyj:n teollisuusalueella, jota hallitsee Sanomalaksi kutsuttu vuonna 1977 valmistunut Sanoman lehtipaino, joka on niin ikään arkkitehti Kalle Vartolan suunnittelema. Rakennus asettuu poikittain rinteeseen vanhan painotalon ja Sanomatien väliin. Rakennuksen pitkä pääjulkisivu katsoo Sanomatielle päin. Pohjaratkaisultaan suorakaide rakennus jakaantuu keskiosan tienoilta matalampaan lehtipaino-osaan ja korkeampaan toimistosiipeen. Ulkoasultaan rakennus asettuu luontevaksi osaksi Sanomalan punatiiliarkkitehtuuria. Umpinaisemmat päädyt ovat punatiilestä muuratut ja kulmat pyöristetyt. Punatiilipäätyjä vasten kohoavat vertikaalit, viiltomaiset ikkunalinjat. Pitkät sivut ovat alumiinipuitteista nauhaikkunaa ja näiden välissä rusehtavaa teräspeltiä. Painotalo-osan aukotus on maltillisempaa, matalaa nauhaikkunaa. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Mistelin päiväkoti; Mistelikuja 24; Vantaa
Mistelin päiväkoti sijaitsee Ruskeasannan ajallisesti kerrostuneella omakoti- ja rivitaloalueella ja on tienoon ainoa julkinen rakennus. Vuonna 1997 valmistuneen päiväkotirakennuksen on suunnittelut Arkkitehtitoimidto Kaira-Lahdelma-Mahlamäki Ky. Päiväkotirakennusen pienoismallia esiteltiin Milanon triennaalissa keväällä 1996. Päiväkotirakennus on pohjaltaan pitkä suorakaide ja sijoitettu viistosti tonttinsa keskelle. Rakennuksen länsiosa tukeutuu matalien betonipilarien varaan. Rakennuksen keskeltä kohoaa hirrestä ja lasista rakennettu kaksikerroksinen osa. Henkilökunnan tilat sijoittuvat itäpäädyn pulpettikattoiseen jatkeeseen, joka erottuu muusta rakennuksesta kappalemaisella, vaalealla ulkoasullaan. Pääsisäänkäynnille johdattelee kapea, vaalea vajarakennus, joka samalla halkoo leikkipihan kahteen osaan. Massiivihirrestä ja laudasta rakennettu päiväkoti on edustava esimerkki aikansa puurakentamisesta. Valtaosa rakennuksen ulkoseinistä on hirsirakenteisia, mutta tukitiloissa on rankorungot. Lamasalvostekniikka on jätetty paljaaksi julkisivuissa. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Virnatie 3 Kiinteistö Oy, Marioff, ent. kaupunkiautotalo Salomaa, Tikkurilan Salomaa Oy, toimitalo Toyota-autokauppa; Virnatie 3; Vantaa
Vuonna 1990 valmistuneen toimisto- ja liikerakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Kalevi Ruokosuo. Sen rakennutti vantaalainen Autotalo Tikkurilan Salomaa Oy keskelle autokaupan kriisivuosia. Rakennus muodostui yritykselle kohtalokkaaksi, sillä Salomaa asetettiin konkurssiin vuonna 2000, kun kymmenen vuotta aiemmin valmistuneen toimitalon kustannukset kävivät ylitsepääsemättömiksi. Sittemmin rakennus on ollut mm. sprinklerijärjestelmiä valmistavan Marioffin käytössä. Rakennus on yleisilmeeltään viileän futuristinen, ja sen luoteiskulmassa kohoaa katseen vangitseva high-tech-henkinen sylinteritorni. Julkisivuissa on käytetty ainakin terästä ja metallinhohtoista klinkkerilaattaa. Pohjakerrosta lukuun ottamatta ikkunoita peittävät alumiinisäleiköt. Harmaasta pohjasta nousevat siniset ja punaiset detaljit, kuten kattoterassin teräskaiteet. Kohteen suunnitellut Kalevi Ruokosuo on Vantaan alueella suunnittelut lukuisia asuinkerrostaloja Havukoskelle ja johtanut Helsinki-Vantaan lentoaseman kotimaan terminaalin suunnittelua 1992–1993 Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Martintalo, ent. Siemens Nixdorfin toimitalo; Jaakonkatu 2
Vuonna 1993 valmistuneen toimitalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Kleine Oy. Kohteen rakennutti Siemens Nixdorf Suomen pääkonttorikseen. Siemensin tytäryhtiönä toiminut Siemens Nixdorf Informationssysteme oli Euroopan suurin IT-yritys vuoteen 1999 asti. Toimitalorakennus on pohjaltaan ristin muotoinen. Ristin keskiosaan on sijoitettu kahdeksankulmainen porrasaula. Syvää runkoa halkoo L-kirjaimen muotoinen lasitettu käytävä, jonka lasikatto on muotoiltu mansardikaton tapaan. Toimitalo koostuu tavallaan kuin neljästä ristikkäin asetetusta pitkänmallisesta rungosta, joiden päädyt ovat umpinaiset ja kyljet avoimet. Nämä avoimet kyljet ovat vihreäksi sävytettyä peilipintaista lasia. Julkisivujen umpinaiset osat ovat keraamista laattaa ja sinivalkoraidoitetut. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa