Hakutulokset
- Siirry edelliselle sivulle
- Näytetään 61 - 80 / 163
- Siirry seuraavalle sivulle
Varia Hiekkaharjun toimipiste, Vantaan ammatillinen koulutuskeskus, ent. Vakes, Ammatti- ja taideteollisuusoppilaitos, käsi- ja taideteollisuusoppilaitos; Tennistie 1; Vantaa
Vuonna 1963 valmistunut Eino Tuompon suunnittelema ammattikoulu edustaa maltillista ja harkittua 1960-luvun kouluarkkitehtuuria, joka erottuu edukseen arvokkaiden julkisivumateriaalien ja harkittujen detaljien ansioita. Rakennus on ajalleen tyypillinen matala ja horisontaalisuutta korostava. Julkisivuissa kulkee nauhaikkunat. Punatiiliverhous ja kuparilla korostetut yksityiskohdat kertovat aikansa huolellisesta ja paneutuneesta suunnittelusta. Alkuperäisen ammattikoulun rakennusmassa on ollut L-kirjaimen muotoinen. Nykyään rakennuksessa on kaksi itä-länsisuuntaista siipiosaa. Pohjoisempi siipi on rakennettu vuonna 2004 ja sen lasinen julkisivu poikkeaa vanhasta osasta merkittävästi. Alkuperäinen siipiosa on jäänyt toissijaiseksi uudisosan koon ja julkisivun materiaalivalintojen vuoksi. Päänäkymä Urheilutielle ja urheilukenttien suuntaan on kuitenkin säilynyt laajennuksesta huolimatta uudisosan jäädessä alkuperäisen osan taustalle. Siipiosiin on sovitettu kaikki raskaampaa tekniikka vaativat työtilat. Hallinnolliset tilat sijoittuvat etelä-pohjois-akselille sommiteltuun päämassaan. Ympäristö on vehreää pohjoisessa aukeavien niittyjen sekä idässä ja etelässä aukeavien urheilukenttien ansiosta. Lännessä ympäristöön levittäytyy Jokiniemen pientaloalue peruskouluineen. Rakennus on osa Jokiniemen koulukeskittymää. Se muodostaa Jokiniemen koulun (arkkitehti Myyrinmaa 1956) kanssa arvokkaan kouluarkkitehtuurikokonaisuuden.
Jokiniemen koulu, Tikkurilan koulu, Tikkurilan yhteiskoulu; Kauratie 2; Vantaa
Vuonna 1956 valmistunut arkkitehti Viljo Myyrinmaan suunnittelema Jokiniemen koulu on edustava esimerkki sotien jälkeisestä koulusuunnittelusta ja kunnan valmistautumisesta suurten ikäluokkien oppivelvollisuusikään. Koulun alkuperäinen nimi oli Tikkurilan yhteiskoulu ja se oli maalaiskunnan ensimmäinen oppikoulu. Rakennus poikkeaa muista vantaalaisista Myyrinmaan suunnittelemista kouluista sen valkoiseksi rapattujen pintojen vuoksi. Myyrinmaa on Jokiniemen koulussa käyttänyt puhtaaksi muuratun punatiilen rinnalla rakennuksen päädyissä valkoista rappauspintaa ja julkisivuissa horisontaaleja valkoisia nauhaelementtejä korostamaan ikkunalinjoja. Ikkunapuitteet ovat valkoiset, mikä on tunnusomaista Myyrinmaan 1950-luvun arkkitehtuurille. Ikkuna-aukoissa on käytetty lasitiiltä. Koulurakennus edustaa ajalleen tunnusomaista harjakattoista punatiilistä kouluarkkitehtuuria. Juhlasalisiiven ja luokkahuoneet sisältävän toiminnallisen kolmikerroksisen siiven väliin on sommiteltu erillinen matala nivelosa, jonka pääsisäänkäyntiä on korostettu katoksella. Myyrinmaan koulurakennuksen kanssa samassa kiinteistössä sijaitsee vuonna 2002 rakennettu Suomen suurin lukiorakennus Tikkurilan lukio, 1997-luvulla rakennettu kookas koulurakennus sekä 2001 rakennettu puuverhoiltu yksikerroksinen pieni paviljonkikoulu. Kaikki neljä edustavat eri aika- ja tyylikausia. Tien toisella puolella sijaitsee Vantaan ammattioppilaitos Varian Hiekkaharjun toimipiste (arkkitehti Eino Tuompo 1962-63), jonka kanssa Myyrinmaan punatiilikoulu muodostaa arvokkaan koulukeskittymän. Koulurakennuksen ympäristössä on säilynyt vanhempaa puustoa, joka luo suojaa vilkkaasti liikennöidyn Urheilutien suuntaan.
Jokirannan koulu, ent. Viertolan kansakoulu; Viertolankuja 1; Vantaa
Jokirannan koulu on Jalmari Peltosen suunnittelema vuonna 1959 valmistunut ajalleen tyypillinen koulurakennus. Rakennus edustaa tyypillistä jälleenrakennuskauden suurimittakaavaista kouluarkkitehtuuria. 1950-luvun koulurakentamisen ihanteita edustaen rapattu, keltainen harjakattoinen koulu koostuu kahdesta päämassasta juhlasalin hallitessa toista ja luokkahuoneista koostuvan toisen kolmekerroksisen siiven toista. Sisäänkäynti näiden kahden siiven yhtymäkohdassa on korostettu kookkaalla lippakatoksella, joka on ajalleen tyypillisesti paikalla valettua teräsbetonia. Taidokas lautamuottityö näkyy edelleen katoksen pinnoissa. Lipan reunaa kiertää sama hammaskuvio, joka toistuu rakennuksen sokkelissa. Sisäänkäyntejä on korostettu punaisesta graniitista lohkotuilla sileäpintaisilla smyygeillä. Hammastettu sokkeli on maalattua betonia. Erillinen raskasrakenteinen, mutta linjakas katos ja ulkovälinevarasto muodostavat koulurakennuksen kanssa u-kirjaimen muotoisen leikkipihan. Rakennus on kaupunkikuvallisesti merkityksellisellä paikalla. Koulun ympäristö on väljä, tontti tilava ja vihreä. Koulurakennus ja asuinkerrostalo ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen muotonsa, ilmeensä ja tunnelmansa. Koulualue rajautuu etelästä Vantaa-jokeen ja lännestä asuinkerrostaloon, joka kuuluu Peltosen suunnittelemaan kokonaisuuteen. Viertolankuja lähtee etelään vilkkaasti liikennöidyltä Tikkurilantieltä. Suoraa näkymää Tikkurilantielle ei ole, mutta väljyytensä vuoksi koulutontti asuinkerrostaloineen on hallitseva elementti ympäristössään. Joen puoleinen näkymä sen sijaan on avoin ja esteetön. Kaupunkilaisten runsaasti käyttämät kevyenliikenteen väylät molemmin puolin jokea tarjoavat pittoreskit näkymät koulukokonaisuutta kohden.
Asuinkerrostalo, As Oy Neilikkapiha; Neilikkatie 14; Vantaa
Tikkurilan Neilikkatiellä on nuori rakennusperintökohde, jossa katuosoite on antanut innoituksensa rakennuksen arkkitehtuuriin. Asuinkerrostalo muodostuu seitsemästä yhteen liitetystä rakennusosasta, aivan kuten neilikan terälehdet. Kolmikerroksinen rakennus on hieno esimerkki 1980-luvun postmodernistisen arkkitehtuurin teemoista. Rakennuksen suunnittelussa yhdistyvät historia-aiheet ja ennakkoluuloton, leikkisä muotokieli. Rakennuksen sisäpihalle kuljetaan kapean ja korkean portin kautta kuin vanhaan linnaan. Suojaisa piha erottuu omaksi vehreäksi ja rauhalliseksi keitaaksi kaupungin keskellä. Katujulkisivut ovat punatiililaattaa ja sisäpihan polveileva julkisivu on vaaleaksi maalattua betonia. Ikkunoiden koko ja muoto vaihtelee ja ne ovat sijoitettu julkisivuissa epäsymmetrisesti. Asunto-osakeyhtiö Neilikkapihan on suunnitellut arkkitehtitoimisto Erkki Valovirta Oy. Rakennus sai Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan arkkitehtuuripalkinnon heti valmistuttuaan vuonna 1988. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Tikkurilan uimahalli; Läntinen Valkoisenlähteentie 50; Vantaa
Tikkurilan kaareva uimahalli valmistui vuonna 1968 nykyisen Viertolan kaupunginosan alueelle. Rakennus oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin uimahalli ja siellä oli Suomen ensimmäinen 50:n metrin uima-allas. Uimahallin suunnittelivat Helsingin maalaiskunnan kunnanarkkitehdit Karl Haglund ja Pauli Sulonen. Pauli Sulosesta tuli Vantaan ensimmäinen kaupunginarkkitehti vuonna 1974. Rakennus on suojeltu asemakaavalla vuonna 2013.
Pääkonttori Tikkurila Oyj, T3 pääkonttori, Tikkurilan väritehtaat; Kuninkaalantie 1; Vantaa
Dickursby Oljeslageri -tehdas perustettiin Tikkurilaan Keravan joen varteen yli sata vuotta sitten, vuonna 1862, vuosi sen jälkeen, kun rautatie oli rakennettu kulkemaan Tikkurilan läpi. Kokonaisuuden ensimmäinen rakennus oli nykyinen Kulttuuritehdas Vernissa. Tikkurilan öljytehtaan ydintoiminta laajeni vuonna 1919 perustetun tekno-kemiallisen osaston perustamisen myötä. Uudella osastolla valmistettiin lakkoja ja tölkkimaaleja. Tehtaan uudet rakennukset rakennettiin vernissatehtaan pohjoispuoleiselle alueelle, junaradan varteen. Yli vuosisadan tehdas toimi aivan Tikkurilan keskustassa nykyistä Dixin kauppakeskusta vastapäätä. Toiminta siirtyi 1940-luvun lopulta lähtien pikku hiljaa Keravanjoen eteläpuolelle Kuninkaalan kaupunginosaan. Arkkitehti Woldemar Baeckmannin suunnitelma Tikkurilan tehtaiden hallintorakennus valmistui v. 1960 Keravanjoen etelärantaan. Pääkonttori on rakentunut monessa vaiheessa nykyiseen laajuuteensa. Alkuperäinen, joen suuntainen rakennusmassa on kaksikerroksinen ja siinä on täysmittainen maanpäällinen kellarikerros ja ullakko. Rakennuksessa on loiva kahteen suuntaan kallistuva pulpettikatto. Alunperin rakennuksen pääsisäänkäynti sijaitsi itäpäädyssä. Päädyssä ylempi kerros työntyi alempaa kerrosta ulommas, jolloin sisäänkäynnin ylle muodostui katos. Päädyn uloke jäi vuonna 1982 tehdyn laajennuksen alle, mutta se palautettiin myöhemmin tämän laajennuksen purkamisen yhteydessä vuonna 2014. Toinen siipiosa rakennettiin vuonna 1995. Nykyinen pääsisäänkäynti sijaitsee pääkonttorin ja vuonna 1984 rakennetun laboratorion ja nivelosassa. Rakennukset yhdistettiin vuonna 2005. Julkisivun yleisilme on horisontaalinen. Pitkiä julkisivuja rytmittävät kaikissa kerroksissa nauhaikkunarivistöt. Ullakkokerroksessa on yläikkunat. Pitkillä sivuilla ikkunanauhojen alapuolella on teräslevyä ja välipohjien kohdat on merkitty vaakasuuntaisella sinisellä laatoituksella. Nauhaikkunarivistöä rytmittävät vertikaaliset pystykaistat pilarien kohdalla ja ikkunoiden välissä. Päätyjen julkisivumateriaaleina on käytetty puhtaaksimuurattua punatiiltä, jota keventää keskellä olevat ikkunakentät. Luoteispäädyssä on korkea tiilipiippu. Alunperin pääkonttorissa oli 40 eri kokoista työhuonetta. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat kirjanpito-osastot, palkkakonttori, postitus- ja puhelinkeskus. Toisessa kerroksessa oli muun muassa tehtaan johdon tilat.
Tutkimuskeskus I, Tikkurila Oyj, Tikkurilan väritehtaat; Kuninkaalantie 3
Saavuttaessa junalla Helsingistä Tikkurilaan voidaan ennen asemalle saapumista nähdä radan vieressä Keravanjoen varressa Tikkurilan Oyj:n tehdasalue. Lähimpänä rataa sijaitsee kaksi punatiilistä laboratoriorakennusta, joista toisen päätyseinästä voi tarkastaa kellon ajan. Vuosina 1984 ja 1988 valmistuneiden laboratoriorakennuksien rakentamista edelsi vuonna 1983 järjestetty kutsukilpailu, jonka voitti arkkitehti Kaarina Löfström ehdotuksellaan Lab-ora & Labora. Lähempänä Keravanjokea oleva rakennus valmistui ensimmäisenä. Se on myöhemmin kytketty käytäväosalla Tikkurila Oyj:n vanhaan 1960-luvulla valmistuneeseen pääkonttoriin. Rakennusten väliin on rakennettu niille yhteinen sisäänkäyntirakennus. Laboratoriorakennukset ovat keskenään ulkonäöllisesti hyvin samanlaisia. Molemmat ovat massoittelultaan suorakaiteen muotoisia, niissä on kaksi kerrosta ja maanpäällinen kellarikerros. Julkisivuja rytmittää kattolinjaa korkeammalle nousevat tiilipilasterit (LVI-tekniset osat) ja rungon ulkopuolelle sijoittuvat porrashuoneiden punatiiliset massat. Ikkunoissa on metallista taivutetut aurinkosuojat jotka luovat elävyyttä rakennuksen ulkoiseen hahmoon. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Simonkallion ala-aste, koulurakennus, ent. Simonkylän kansakoulu; Simonkalliontie 1; Vantaa
Simonkallion koulu on vuonna 1953 valmistunut Jalmari Peltosen suunnittelema verrattain suurikokoinen koulurakennus. Se nousee yhdeksi ansioituneimmista 1950-luvun koulukohteista Vantaalla. Ajalle tyypillisestä kodikkaasta, romanttisesta koulusuunnittelun suuntauksesta poiketen Simonkallion koulussa on nähtävissä jo aiempina vuosikymmeninä suunnitteluihanteeksi nousseet tarkoituksenmukaisuus, tilojen järjestäminen omiin siipiin ja ns. konservatiivinen modernismi. Rakennus on massoittelultaan harmoninen ja materiaaleiltaan sekä yksityiskohdiltaan harkittu koulurakentamisen esimerkki. Ikkunat, ovet ja niiden detaljit, rappauspinnat ja sokkeleiden liuskekivilverhoilut kertovat ajalle tyypillisestä huolellisesta koulurakentamisesta. Suurempi mittakaava on nähtävissä koulun tilavissa käytävissä ja ilmavassa tilankäsittelyssä. Koulua on laajennettu 1990-luvulla pohjoiseen ilmansuuntaan siten, että nykyinen rakennusmassa on ristin muotoinen. Sen alkuperäiset sakarat osoittivat etelään, itään ja länteen. Koulun läntisessä siivessä sijaitsi asuntoja kahdessa kerroksessa. Rakennuksen laajennusosa istuu alkuperäiseen kolmisakaraiseen rakennusmassaan hyvin, eikä sen muotoilu tai asemointi häiritse alkuperäistä rakennusta päänäkymien Simonkalliontien tai Koivukyläntien suunnista. Simonkallion koulu on 1950-luvun koulujen tapaan aiempina vuosikymmeninä rakennettuja kouluja matalampi kahden ja kolmen kerroksen korkuinen koulu. Koulun entinen pääsisäänkäynti ja sen edustalle jäävä pihamaa Simonkalliontien puolella eivät ole enää aktiivisesti käytössä. Leikki- ja ulkoilupiha on keskittynyt uudisosan puolelle. Samalla puolella rakennusta pohjoisessa sijaitsee hiekkakenttä, jonka taakse on rakennettu uusi päiväkotikompleksi. Länsisiiven edustalle on istutettu rakennusvaiheessa tiheä omenatarha, joka on edelleen elinvoimainen ja peittää suurimman osan julkisivusta.
Seljapolun päiväkoti sijaitsee aivan Koivukylän rautatieaseman tuntumassa hallimaisten markettien siimeksessä. Vuonna 1984 valmistuneen päiväkotirakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Kari Järvinen ja Timo Airas. Matalaa rakennusta rytmittävät jyrkät, valkoiset pulpettikatot. Nämä jyrkät lappeet muodostuvat kattoikkunoista, ulkovarastoista, kuisteista ja katoksista. Rakennuksen pihan puoli avautuu runsaana verrattuna katujulkisivun suoralinjaisuuteen. Katujulkisivu suunniteltiin silmällä pitäen viereen aiottuja kerrostaloja, mutta myöhemmin paikalle rakentuikin suuri mutta matala liikerakennus. Julkisivut ovat puhtaaksi muurattua punatiiltä ja paikoin vaaleaksi slammatut. Ikkunat ovat vaihtelevan kokoisia ja muotoisia ja eri korkeuksille sijoitettuja. Kari Järvinen ja Timo Airas ovat ansioituneet nimenomaan koulujen ja päiväkotien suunnittelijoina. Seljanpolun päiväkodin ulkoarkkitehtuuria vastaavia piirteitä on saman arkkitehtikaksikon kynästä valmistuneissa Länsi-Säkylän päiväkodissa ja Sunan koulussa Espoossa. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Autokorjaamo, ent. Gulf huoltoasema, CF-200; Vanamontie 13; Vantaa
Simonkylän Gulf huoltoasema valmistui vuonna 1970. Vanamontiellä sijaitseva, lujitemuovista valmistettu huoltamo on arkkitehti Matti Suurosen käsialaa. Suurosen suunnittelemat muovirakennukset saivat kansainvälistä kiinnostusta vuonna 1968 esitellyn Futuro-talon prototyypin valmistuttua. Futuron suosion jatkuessa Suuronen suunnitteli ja lanseerasi kokonaisen Casa Finlandia -sarjan muovirakennuksia yhdessä Vantaan Hiekkaharjussa toimineen Polykem Oy:n kanssa 1970-luvun taitteessa. Casa Finlandia -sarjaan kuului kaksi erikokoista huoltoasemaa CF-100 ja CF-200, kioski CF-10 ja asuin- tai liikerakennukseksi tarkoitettu Venturo, eli CF-45. Kaikki Casa Finlandia -muovitalot oli tarkoitettu helposti kuljetettaviksi, pystytettäviksi ja yhdisteltäviksi. Sarjan numerot tarkoittavat rakennusten sisätilojen neliömäärää. CF-huoltoasemissa vesikatto koostuu muotoon puristetuista 32:sta lasikuitukuoresta, jotka on tuettu maahan ja kiinnitetty toisiinsa pultein. Kuorirakenne on kevyt ja mahdollistaa sisätilassa pitkät jännevälit ilman pilareita. Lasikuiturakenteet on valmistettu huoltoaseman lähellä, Leinikkitiellä sijainneessa Oy Polykem Ab -nimisessä yrityksessä. Huoltamo ei ole enää alkuperäisessä asussaan, seinien puurakenteet on tulipalon jälkeen vuonna 1988 muutettu ja sisustus purettu autokorjaamon tarpeisiin sopivaksi. Rakennuksen julkisivut ovat alkujaan olleet kauttaaltaan lasia teräskarmein. Yleisvaikutelma on ollut keveä valkeiden kattopintojen assosioituessa purje- tai telttarakenteisiin. Vaikutelmaa heikentää nyt julkisivujen yläosaa peittävät myöhemmin lisätyt peltikasetit. Samaa Suurosen kehittämää huoltamotyyppiä on käytetty kuudessa muussa huoltoasemassa Suomessa. Säilyneitä on Simonkylän aseman lisäksi Lempäälässä, Kemissä ja Tampereella. Huoltamoita tilattiin viisi myös Neuvostoliittoon Moskovan ja Minskin välille vuonna 1972. Polykem Oy oli myös neuvotellut suuresta, kymmenien rakennusten tilauksesta Moskovan vuoden 1980 olympialaisten tarpeisiin. Suunnitelmat kuitenkin kaatuivat, koska kisoista tuli poliittisista syistä ns. tynkäolympialaiset. Casa Finlandia -muovirakennuksien menekki lopahti kuitenkin jo syksyn 1973 öljykriisin nostaessa muovin hinnan kolminkertaiseksi.
Kaivokselan vesitorni ja sääasema; Luolapolku 5; Vantaa
Kaivokselan vesitorni sijaitsee Kaivospuiston jyrkkärinteisen mäen huipulla, Pohjois-Kaivokselassa. Torni on rakennettu kaupunginosan korkeimmalle kohdalle, joka on 54 metriä merenpinnan yläpuolella. Noin 30 metriä korkea torni on valmistunut vuonna 1966 ja se toimii nykyään sääasemana. Vantaalla valmistui 1960-luvulla kolme vesitornia. Kaivokselan vesitorni kuuluu yksijalkaisiin ja ylävesisäiliöllä toimiviin vesitorneihin. Säiliön tilavuus on 200 kuutiometriä, ja se on varsin pieni Vantaan 1970-luvulla rakennettuihin torneihin verrattuna. Tornin on suunnitellut arkkitehti Aarne Ehojoki, joka on vastannut myös Kaivokselaan asuntoalueen ja ostoskeskuksen sekä sittemmin puretun kirkon suunnittelusta. Kaivokselan vesitornin ympäristö on muuttunut hyvin vähän sen rakennusajankohdan jälkeen ja alueen rakennuskanta on lähes ennallaan. Kaivokselan vesitorni kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen 1960-luvun rakennuskokonaisuuteen. Torni on tärkeä maamerkki ja pelkistetty, arkkitehtonisesti korkeatasoinen tekninen rakennus. Kaivokselan alkuperäiseen aluerakentamiseen liittyi oma vesihuoltoyhtiö. Vesitorni on rakennettu Kaivokselan alueen korkeimpaan maastokohtaan ja se nousee puun latvuston yläpuolelle, 1960-luvun horisontaalisten asuinrakennusten ja matalien julkisten rakennusten kontrastina. Kaivokselan ja Louhelan alueet poikkesivat Vantaalla kunnallisesta vesihuollosta, sillä Kaivokselan Vesi Oy huolehti vedenjakelusta näillä alueilla pitkään ja pumppasi torniin vettä Vetokannaksen vedenottamolta. Kaivokselan alue liittyi kaupungin vesijohtoverkostoon vuonna 1985, jolloin Kaivokselaan alettiin jakaa vettä Myyrmäen vesitornista ja Kaivokselan vesitorni poistui vesihuoltokäytöstä. Torni muutettiin vuonna 1992 Ilmatieteen laitoksen säätutkaksi. Muutoksen myötä tornin katolle nousi valkoinen, hehkulamppua muistuttava sääpallo, joka mittaa sademääriä.
Merikotkantiellä sijaitseva Korson kirkko ja sen yhteydessä olevat liiketilat sekä asuintalon on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi. Rakennuskompleksi valmistui yhtenä urakkana vuonna 1962. Kirkon ulkosivu vuorattiin kellertävästä pystysuuntaan ladotusta tiilestä, jossa on leveät pystysaumat, viereisessä liikerakennuksessa toistuvat samat materiaalit. Tiilet on valmistanut Kupittaan Savi Oy. 2000-luvun alussa tehtiin muutos- ja uudistustöitä Jari Frondeliuksen ja Jaakko Kepon suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen ”Puro” pohjalta. Muutostöiden myötä kirkon ympäristö on täyttynyt melko kookkailla rakennusmassoilla. Samaan aikaan alkuperäinen veistoksellinen kellotorni purettiin ja tilalle rakennettiin yksinkertaisempi valkoiseksi rapattu tapuli.
Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 9133; Venuksentie 4
Mikkolan asuinalue on Polar-rakennusosakeyhtiön aluerakentamiskohde. Sen asemakaavan ja suurimman osan rakennuksista suunnitteli arkkitehti Ilmo Valjakka, jonka käsialaa on myös alueen ostoskeskus. Alueen suunnittelussa yhdistyy 1960-luvun metsäkaupunki-aate 1970-luvulla muotiin tulleeseen rationaalisuutta korostavaan kaavasuunnitteluun. 1960-luvun lopussa rakentuivat alueen pohjoisreunan metsäiset korttelit, joissa 5-6-kerroksiset pistetalot on sijoitettu auramuodostelmaan maaston muotoa mukaillen. 1970-luvun puolella rakentuneet lamellitalot ovat taas sijoitettu suorakulmaisesti suhteessa pääkatujen linjaan. Vuonna 1971 valmistunut ostoskeskus koostuu neljästä erillisestä, lähes identtisestä rakennusmassasta. Rakennukset ovat pohjamuodoiltaan neliöitä ja ne sijoittuvat keskenään neliömuodostelmaan, jonka keskellä kattamattomat kujat risteävät. Itä-länsi-suuntainen kuja on pohjois-eteläsuuntaista kujaa leveämpi. Kahdessa rakennuksista sijaitsee päivittäistavarakaupat, kolmannessa on sekä liiketilaa että seurakunnan tiloja ja neljännessä rakennuksessa on nuorisotila. Rakennukset ovat tasakattoisia ja räystäättömiä. Julkisivujen päämateriaalina on punatiilielementti ja lasi. Kukin julkisivuista jakautuu viiteen lohkoon, jossa tiiliset ja lasiset pinnat vaihtelevat teräspalkkien jakamina. Kauppakujalle avautuvat julkisivumodulit ovat kokonaan lasia, kapeammalla kujalla ja katujulkisivuilla keskimmäinen moduli on ikkunaa, muut neljä punatiiltä. Kattorakenne on sisäpuolella viistetty ikkunoiden kohdalla, jotta lasi ulottuisi julkisivussa räystäslistaan saakka. Näin on saavutettu ikkunamodulien vaakasuuntainen symmetria. Ostoskeskusta varauduttiin alun perin laajentamaan toisella neljän rakennuksen kokonaisuudella. Laajennusvara näkyy kauppakujan betonikiveyksessä, jota on jatkettu nykyisten rakennusten länsipuolelle kauppakujan leveyden verran. Rakennukset on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviksi rakennusperintökohteiksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.
Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 9134; Venuksentie 4
Mikkolan asuinalue on Polar-rakennusosakeyhtiön aluerakentamiskohde. Sen asemakaavan ja suurimman osan rakennuksista suunnitteli arkkitehti Ilmo Valjakka, jonka käsialaa on myös alueen ostoskeskus. Alueen suunnittelussa yhdistyy 1960-luvun metsäkaupunki-aate 1970-luvulla muotiin tulleeseen rationaalisuutta korostavaan kaavasuunnitteluun. 1960-luvun lopussa rakentuivat alueen pohjoisreunan metsäiset korttelit, joissa 5-6-kerroksiset pistetalot on sijoitettu auramuodostelmaan maaston muotoa mukaillen. 1970-luvun puolella rakentuneet lamellitalot ovat taas sijoitettu suorakulmaisesti suhteessa pääkatujen linjaan. Vuonna 1971 valmistunut ostoskeskus koostuu neljästä erillisestä, lähes identtisestä rakennusmassasta. Rakennukset ovat pohjamuodoiltaan neliöitä ja ne sijoittuvat keskenään neliömuodostelmaan, jonka keskellä kattamattomat kujat risteävät. Itä-länsi-suuntainen kuja on pohjois-eteläsuuntaista kujaa leveämpi. Kahdessa rakennuksista sijaitsee päivittäistavarakaupat, kolmannessa on sekä liiketilaa että seurakunnan tiloja ja neljännessä rakennuksessa on nuorisotila. Rakennukset ovat tasakattoisia ja räystäättömiä. Julkisivujen päämateriaalina on punatiilielementti ja lasi. Kukin julkisivuista jakautuu viiteen lohkoon, jossa tiiliset ja lasiset pinnat vaihtelevat teräspalkkien jakamina. Kauppakujalle avautuvat julkisivumodulit ovat kokonaan lasia, kapeammalla kujalla ja katujulkisivuilla keskimmäinen moduli on ikkunaa, muut neljä punatiiltä. Kattorakenne on sisäpuolella viistetty ikkunoiden kohdalla, jotta lasi ulottuisi julkisivussa räystäslistaan saakka. Näin on saavutettu ikkunamodulien vaakasuuntainen symmetria. Ostoskeskusta varauduttiin alun perin laajentamaan toisella neljän rakennuksen kokonaisuudella. Laajennusvara näkyy kauppakujan betonikiveyksessä, jota on jatkettu nykyisten rakennusten länsipuolelle kauppakujan leveyden verran. Rakennukset on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviksi rakennusperintökohteiksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.
Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 9136; Venuksentie 4
Mikkolan asuinalue on Polar-rakennusosakeyhtiön aluerakentamiskohde. Sen asemakaavan ja suurimman osan rakennuksista suunnitteli arkkitehti Ilmo Valjakka, jonka käsialaa on myös alueen ostoskeskus. Alueen suunnittelussa yhdistyy 1960-luvun metsäkaupunki-aate 1970-luvulla muotiin tulleeseen rationaalisuutta korostavaan kaavasuunnitteluun. 1960-luvun lopussa rakentuivat alueen pohjoisreunan metsäiset korttelit, joissa 5-6-kerroksiset pistetalot on sijoitettu auramuodostelmaan maaston muotoa mukaillen. 1970-luvun puolella rakentuneet lamellitalot ovat taas sijoitettu suorakulmaisesti suhteessa pääkatujen linjaan. Vuonna 1971 valmistunut ostoskeskus koostuu neljästä erillisestä, lähes identtisestä rakennusmassasta. Rakennukset ovat pohjamuodoiltaan neliöitä ja ne sijoittuvat keskenään neliömuodostelmaan, jonka keskellä kattamattomat kujat risteävät. Itä-länsi-suuntainen kuja on pohjois-eteläsuuntaista kujaa leveämpi. Kahdessa rakennuksista sijaitsee päivittäistavarakaupat, kolmannessa on sekä liiketilaa että seurakunnan tiloja ja neljännessä rakennuksessa on nuorisotila. Rakennukset ovat tasakattoisia ja räystäättömiä. Julkisivujen päämateriaalina on punatiilielementti ja lasi. Kukin julkisivuista jakautuu viiteen lohkoon, jossa tiiliset ja lasiset pinnat vaihtelevat teräspalkkien jakamina. Kauppakujalle avautuvat julkisivumodulit ovat kokonaan lasia, kapeammalla kujalla ja katujulkisivuilla keskimmäinen moduli on ikkunaa, muut neljä punatiiltä. Kattorakenne on sisäpuolella viistetty ikkunoiden kohdalla, jotta lasi ulottuisi julkisivussa räystäslistaan saakka. Näin on saavutettu ikkunamodulien vaakasuuntainen symmetria. Ostoskeskusta varauduttiin alun perin laajentamaan toisella neljän rakennuksen kokonaisuudella. Laajennusvara näkyy kauppakujan betonikiveyksessä, jota on jatkettu nykyisten rakennusten länsipuolelle kauppakujan leveyden verran. Rakennukset on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviksi rakennusperintökohteiksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.
Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 24006; Venuksentie 4
Mikkolan asuinalue on Polar-rakennusosakeyhtiön aluerakentamiskohde. Sen asemakaavan ja suurimman osan rakennuksista suunnitteli arkkitehti Ilmo Valjakka, jonka käsialaa on myös alueen ostoskeskus. Alueen suunnittelussa yhdistyy 1960-luvun metsäkaupunki-aate 1970-luvulla muotiin tulleeseen rationaalisuutta korostavaan kaavasuunnitteluun. 1960-luvun lopussa rakentuivat alueen pohjoisreunan metsäiset korttelit, joissa 5-6-kerroksiset pistetalot on sijoitettu auramuodostelmaan maaston muotoa mukaillen. 1970-luvun puolella rakentuneet lamellitalot ovat taas sijoitettu suorakulmaisesti suhteessa pääkatujen linjaan. Vuonna 1971 valmistunut ostoskeskus koostuu neljästä erillisestä, lähes identtisestä rakennusmassasta. Rakennukset ovat pohjamuodoiltaan neliöitä ja ne sijoittuvat keskenään neliömuodostelmaan, jonka keskellä kattamattomat kujat risteävät. Itä-länsi-suuntainen kuja on pohjois-eteläsuuntaista kujaa leveämpi. Kahdessa rakennuksista sijaitsee päivittäistavarakaupat, kolmannessa on sekä liiketilaa että seurakunnan tiloja ja neljännessä rakennuksessa on nuorisotila. Rakennukset ovat tasakattoisia ja räystäättömiä. Julkisivujen päämateriaalina on punatiilielementti ja lasi. Kukin julkisivuista jakautuu viiteen lohkoon, jossa tiiliset ja lasiset pinnat vaihtelevat teräspalkkien jakamina. Kauppakujalle avautuvat julkisivumodulit ovat kokonaan lasia, kapeammalla kujalla ja katujulkisivuilla keskimmäinen moduli on ikkunaa, muut neljä punatiiltä. Kattorakenne on sisäpuolella viistetty ikkunoiden kohdalla, jotta lasi ulottuisi julkisivussa räystäslistaan saakka. Näin on saavutettu ikkunamodulien vaakasuuntainen symmetria. Ostoskeskusta varauduttiin alun perin laajentamaan toisella neljän rakennuksen kokonaisuudella. Laajennusvara näkyy kauppakujan betonikiveyksessä, jota on jatkettu nykyisten rakennusten länsipuolelle kauppakujan leveyden verran. Rakennukset on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviksi rakennusperintökohteiksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.
Ilpolan koulu, Rajatorpan vanha koulu; Ilpolankuja 5; Vantaa
Hämeenkylän alueella toimi jo 1900-luvun vaihteessa ruotsinkielinen kansakoulu. Suomenkielinen koulu perustettiin noin kymmenen vuotta myöhemmin. Rajatorpan alueelta lapset kulkivat Hämeenkylään kouluun vuoteen 1945 saakka. Sodan jälkeen kouluhallitus vahvisti friherrsiläisille oman koulupiirin. Opetus järjestettiin alueen noin 45 lapselle aluksi kahdessa huvilassa ja myöhemmin Kansantupa Oy:n tiloissa. Tontti koululle ostettiin kansakoulunopettaja Esteri Niemeltä, joka oli nimennyt tontin vanhimman poikansa mukaan. Esteri Niemestä tuli uuden koulun ensimmäinen rehtori. Ilpolan koulun suunnitteli kouluhallituksessa työskennellyt arkkitehti Lauri Hanstén ja se valmistui vuonna 1948. Rakennus noudattaa rakennushallituksessa laadittua kansakoulun tyyppipiirustusta (koulutyyppi nro 16). Tyyppipiirustuksesta poiketen Ilpolan koulun yhteyteen ei kuitenkaan toteutettu opettajien asuntosiipeä. Koulu toimi Helsingin opettajakorkeakoulun harjoituskouluna vuosina 1948-53, minkä takia ei ilmeisesti ollut tarpeen tarjota opettajille pysyviä asuntoja koulun yhteydessä. Harjoituskoulutoiminnan loputtua opettajille rakennettiin asuntoja Vapaalan terveystalon yhteyteen. Koulu edustaa arkkitehtuuriltaan klassismia, johon liittyy sodan jälkeisen ajan vaatiman funktionalismin selkeys ja valoisuus. Koulussa on kaksi luokkahuonekerrosta, kellari ja kylmä ullakko. Rakennus on satulakattoinen ja pitkänomainen. Itäpäädyssä on tyyppipiirrosten mukaisesti lunetti-ikkuna, sekä katettu pääsisäänkäynti puoli kerrosta luokkahuonekerrosta alempana. Sisäänkäynnin katos on uusittu pulpettikatokseksi. Pohjoisella sivustalla on edelleen sisäänkäynti kellarin wc-tiloihin sekä porrashuoneen sisäänkäynti katoksineen. Eteläisellä julkisivulla on sisäänkäynti kellaritiloihin. Koulun pohjaratkaisu perustuu sivukäytävään, jossa on kaksi portaikkoa. Sivukäytävän varrella oli alun perin ensimmäisessä kerroksessa veisto- ja voimistelusali, siihen yhdistettävä yläkoulun luokka ja toisessa päässä koulukeittiö. Toisessa kerroksessa sijaitsi kahden luokan lisäksi koulusisaren ja -lääkärin vastaanottotilat. Kellariin sijoitettiin talonmiehen tilat, pesutupa, sauna ja pannuhuone polttoainevarastoineen. Koulutalo oli alusta asti ahdas. Jossakin vaiheessa koululääkärin ja kouluterveydenhoitajan tilat 2. kerroksessa otettiin opettajainhuonekäyttöön, mutta opettajainhuoneessakin jouduttiin antamaan opetusta. Terveydenhoitajan tilat sijoitettiin kellariin. Koulun johtokunta kyllästyi jatkuvaan tilanpuutteeseen ja esitti jo 1955 rakennuksen laajentamista. Uusiin toiveisiin kuului mm. voimistelusali. Uusi Rajatorpan koulu valmistui 1964 Ilpolan koulun naapuriin. Ilpolan koulun ulkoasun ominaispiirteet ovat pääosin säilyneet, kuten loiva satulakatto ja rapattu, vaalea julkisivu säännöllisine ikkuna-aukkoineen. Julkisivu on alkuperäisen työselityksen perusteella ollut alun perin rapattu kalkkilaastilla ja maalattu kalkkimaalilla Alun perin koulussa on ollut tiilikatto, joka on korvattu konesaumatulla peltikatolla 1960-luvun jälkeen. Suurin osa alkuperäisistä puuikkunoista on säilynyt heloituksineen. Ainoastaan kellarikerroksesta on vaihdettu ikkunoita 1980-luvulla. Tilarakenne on pääosin säilynyt sivukäytävien, portaikkojen ja luokkahuoneiden osalta. Sisätiloissa on lisäksi paljon säilyneitä alkuperäisiä rakennusosia, kuten ovia, ikkunapenkit ja listoituksia. Rajatorpan vanha koulu ja pihapiiri on suojeltu vuonna 2001 vahvistetussa asemakaavassa.
Mutteritalon kasvihuone, Håkansbölen kartano; Ratsumestarintie 4
Håkansbölen kartanon alueella sijaitsevat kasvihuoneet liittyvät joko vuonna 1905 alkaneeseen Sanmarkien omistajakauteen, jolloin kartanotilaa uudistettiin merkittävästi, tai vaihtoehtoisesti 1950-luvulla tilalla tehtyihin uudistuksiin. Tällöin tilasta muodostui varsinainen kauppapuutarha suurine kasvihuonehalleineen. Mutteritalon kasvihuone on maltillisen kokoinen ja siinä on nähtävissä rakenteellisia kerrostumia. Se on mahdollisesti vuodelta 1905, siis aikakaudelta, jolloin puutarhatoiminta oli jo siirtynyt kartanon puiston eteläosasta Kormuniitynojan pohjoispuolelle, Mutterintalon puolelle ojaa. Pitkä ja matala kasvihuone on pääosin lasikattoinen. Yksi kolmasosa rakennuksesta on katettu aaltopellillä ja siinä on kalkkihiekkatiilestä muurattu savupiippu. Kasvihuoneessa on suorakaiteen muotoisista graniittiharkoista muurattu, vuosisadan alun rakentamisessa tyypillinen kivijalka, jota on myöhemmin korotettu betonisokkelilla. Sokkelin päältä lähtevät vanhat kaarevat teräspalkit, jotka kannattavat lasista ”harjakattoa”. Rakennus on laudoitettu umpeen itäpäästä mustaksi maalatulla kapealla pystypaneelilla. Päädyssä on sisäänkäynti sekä kaksi ikkunaa. Muilta osin kasvihuone on kokonaan lasia. Seinissä on säilynyt joitain vanhoja laseja.