Hakutulokset
- Näytetään 1 - 20 / 163
- Siirry seuraavalle sivulle
Pyhän Laurin kappeli, Siunauskappeli, Kyrkoherdebolet; Pappilankuja 3; Vantaa
Anu Puustisen ja Ville Haran suunnittelema Pyhän Laurin kappeli valmistui Helsingin Pitäjän kirkonkylään vuonna 2010. Paikalla sijainnut vuonna 1976 valmistunut kappelirakennus purettiin uuden tieltä. Massoittelultaan selkeässä ja kauttaaltaan valkoiseksi slammatussa kappelirakennuksessa on lisäksi käytetty lasia sekä patinoitua kuparilevyä sekä -verkkoa. Kappeli on rakennettu ensisijaisesti siunauskappeliksi, mutta siellä voidaan järjestää muitakin juhlia ja tilaisuuksia kuten kasteita, häitä ja konsertteja. Pelkistetystä ja modernistisesta ulkoasustaan huolimatta rakennus sopii hyvin kulttuurihistoriallisesti merkittävään ympäristöönsä.
Leppäkorven koulu, ent. Korson kansakoulu, vanha puukoulu ; Korpikontiontie 5; Vantaa
Koulu on rakennettu vuonna 1904, Korson koulupiirin johtokunnan jäsenen Karl Lindholmin piirustusten mukaan. Tuusulan kunta avusti kouluhanketta rahallisesti. Rakennus sisälsi alun perin yhden luokkahuoneen, veistoluokan ja opettajan asunnon. Koulurakennus korotettiin kaksikerroksiseksi vuonna 1925, Kauppalan rakennusmestarin J. A. Aarnion piirustusten mukaan. Korotus toi rakennukseen kaksi uutta luokkaa, keittolan ja toisen asunnon joka rakennettiin talon toiseen kerrokseen. Vuoteen 1955 rakennuksessa toimi Korson kansakoulu, 1955-56 Vierumäen kansankoulu, Jokivarren kansakoulu 1956-57, Korson yhteiskoulu syksyn 1959, Tikkurilan ammattikoulu 1961-62 ja Jokirannan apukoulu lukuvuodet 1962-63. Vuodesta 1963 toimi rakennuksessa Hanalan apukoulu. Lisäksi Leppäkorven koulussa on toiminut pitäjän asukkaita palveleva kirjasto. Koulu poikkeaa tyylillisesti ja kerroskorkeudeltaan muista vantaalaisista säilyneistä puukouluista. Rakennuksessa on kaksi täyttä kerrosta sekä ullakko. Muut vastaavan kokoiset koulut on korotettu mansardikaton alle, ellei niitä ole alun perinkin rakennettu kaksikerroksisiksi. Rakennuksen ikkunat ovat alkuperäiset. Kuistit ovat käyneet läpi erilaisia muutosvaiheita ja portaat ovat nyt nykyaikaista vaatimatonta timpurintyötä. Pääsisäänkäynnin kuistin ikkunat on kalteroitu vahinkojen välttämiseksi. Tämä ei luonnollisestikaan sovi rakennuksen muuhun ilmeeseen. Radan puoleiset ulko-ovet ovat alkuperäiset tai 1900-luvun alusta. Pienet neliöikkunat läntisellä julkisivulla on kehystetty sveitsiläistyylisin pielilaudoin.
Varia Hiekkaharjun toimipiste, Vantaan ammatillinen koulutuskeskus, ent. Vakes, Ammatti- ja taideteollisuusoppilaitos, käsi- ja taideteollisuusoppilaitos; Tennistie 1; Vantaa
Vuonna 1963 valmistunut Eino Tuompon suunnittelema ammattikoulu edustaa maltillista ja harkittua 1960-luvun kouluarkkitehtuuria, joka erottuu edukseen arvokkaiden julkisivumateriaalien ja harkittujen detaljien ansioita. Rakennus on ajalleen tyypillinen matala ja horisontaalisuutta korostava. Julkisivuissa kulkee nauhaikkunat. Punatiiliverhous ja kuparilla korostetut yksityiskohdat kertovat aikansa huolellisesta ja paneutuneesta suunnittelusta. Alkuperäisen ammattikoulun rakennusmassa on ollut L-kirjaimen muotoinen. Nykyään rakennuksessa on kaksi itä-länsisuuntaista siipiosaa. Pohjoisempi siipi on rakennettu vuonna 2004 ja sen lasinen julkisivu poikkeaa vanhasta osasta merkittävästi. Alkuperäinen siipiosa on jäänyt toissijaiseksi uudisosan koon ja julkisivun materiaalivalintojen vuoksi. Päänäkymä Urheilutielle ja urheilukenttien suuntaan on kuitenkin säilynyt laajennuksesta huolimatta uudisosan jäädessä alkuperäisen osan taustalle. Siipiosiin on sovitettu kaikki raskaampaa tekniikka vaativat työtilat. Hallinnolliset tilat sijoittuvat etelä-pohjois-akselille sommiteltuun päämassaan. Ympäristö on vehreää pohjoisessa aukeavien niittyjen sekä idässä ja etelässä aukeavien urheilukenttien ansiosta. Lännessä ympäristöön levittäytyy Jokiniemen pientaloalue peruskouluineen. Rakennus on osa Jokiniemen koulukeskittymää. Se muodostaa Jokiniemen koulun (arkkitehti Myyrinmaa 1956) kanssa arvokkaan kouluarkkitehtuurikokonaisuuden.
Jokiniemen koulu, Tikkurilan koulu, Tikkurilan yhteiskoulu; Kauratie 2; Vantaa
Vuonna 1956 valmistunut arkkitehti Viljo Myyrinmaan suunnittelema Jokiniemen koulu on edustava esimerkki sotien jälkeisestä koulusuunnittelusta ja kunnan valmistautumisesta suurten ikäluokkien oppivelvollisuusikään. Koulun alkuperäinen nimi oli Tikkurilan yhteiskoulu ja se oli maalaiskunnan ensimmäinen oppikoulu. Rakennus poikkeaa muista vantaalaisista Myyrinmaan suunnittelemista kouluista sen valkoiseksi rapattujen pintojen vuoksi. Myyrinmaa on Jokiniemen koulussa käyttänyt puhtaaksi muuratun punatiilen rinnalla rakennuksen päädyissä valkoista rappauspintaa ja julkisivuissa horisontaaleja valkoisia nauhaelementtejä korostamaan ikkunalinjoja. Ikkunapuitteet ovat valkoiset, mikä on tunnusomaista Myyrinmaan 1950-luvun arkkitehtuurille. Ikkuna-aukoissa on käytetty lasitiiltä. Koulurakennus edustaa ajalleen tunnusomaista harjakattoista punatiilistä kouluarkkitehtuuria. Juhlasalisiiven ja luokkahuoneet sisältävän toiminnallisen kolmikerroksisen siiven väliin on sommiteltu erillinen matala nivelosa, jonka pääsisäänkäyntiä on korostettu katoksella. Myyrinmaan koulurakennuksen kanssa samassa kiinteistössä sijaitsee vuonna 2002 rakennettu Suomen suurin lukiorakennus Tikkurilan lukio, 1997-luvulla rakennettu kookas koulurakennus sekä 2001 rakennettu puuverhoiltu yksikerroksinen pieni paviljonkikoulu. Kaikki neljä edustavat eri aika- ja tyylikausia. Tien toisella puolella sijaitsee Vantaan ammattioppilaitos Varian Hiekkaharjun toimipiste (arkkitehti Eino Tuompo 1962-63), jonka kanssa Myyrinmaan punatiilikoulu muodostaa arvokkaan koulukeskittymän. Koulurakennuksen ympäristössä on säilynyt vanhempaa puustoa, joka luo suojaa vilkkaasti liikennöidyn Urheilutien suuntaan.
Jokirannan koulu, ent. Viertolan kansakoulu; Viertolankuja 1; Vantaa
Jokirannan koulu on Jalmari Peltosen suunnittelema vuonna 1959 valmistunut ajalleen tyypillinen koulurakennus. Rakennus edustaa tyypillistä jälleenrakennuskauden suurimittakaavaista kouluarkkitehtuuria. 1950-luvun koulurakentamisen ihanteita edustaen rapattu, keltainen harjakattoinen koulu koostuu kahdesta päämassasta juhlasalin hallitessa toista ja luokkahuoneista koostuvan toisen kolmekerroksisen siiven toista. Sisäänkäynti näiden kahden siiven yhtymäkohdassa on korostettu kookkaalla lippakatoksella, joka on ajalleen tyypillisesti paikalla valettua teräsbetonia. Taidokas lautamuottityö näkyy edelleen katoksen pinnoissa. Lipan reunaa kiertää sama hammaskuvio, joka toistuu rakennuksen sokkelissa. Sisäänkäyntejä on korostettu punaisesta graniitista lohkotuilla sileäpintaisilla smyygeillä. Hammastettu sokkeli on maalattua betonia. Erillinen raskasrakenteinen, mutta linjakas katos ja ulkovälinevarasto muodostavat koulurakennuksen kanssa u-kirjaimen muotoisen leikkipihan. Rakennus on kaupunkikuvallisesti merkityksellisellä paikalla. Koulun ympäristö on väljä, tontti tilava ja vihreä. Koulurakennus ja asuinkerrostalo ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen muotonsa, ilmeensä ja tunnelmansa. Koulualue rajautuu etelästä Vantaa-jokeen ja lännestä asuinkerrostaloon, joka kuuluu Peltosen suunnittelemaan kokonaisuuteen. Viertolankuja lähtee etelään vilkkaasti liikennöidyltä Tikkurilantieltä. Suoraa näkymää Tikkurilantielle ei ole, mutta väljyytensä vuoksi koulutontti asuinkerrostaloineen on hallitseva elementti ympäristössään. Joen puoleinen näkymä sen sijaan on avoin ja esteetön. Kaupunkilaisten runsaasti käyttämät kevyenliikenteen väylät molemmin puolin jokea tarjoavat pittoreskit näkymät koulukokonaisuutta kohden.
Tikkurilan uimahalli; Läntinen Valkoisenlähteentie 50; Vantaa
Tikkurilan kaareva uimahalli valmistui vuonna 1968 nykyisen Viertolan kaupunginosan alueelle. Rakennus oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin uimahalli ja siellä oli Suomen ensimmäinen 50:n metrin uima-allas. Uimahallin suunnittelivat Helsingin maalaiskunnan kunnanarkkitehdit Karl Haglund ja Pauli Sulonen. Pauli Sulosesta tuli Vantaan ensimmäinen kaupunginarkkitehti vuonna 1974. Rakennus on suojeltu asemakaavalla vuonna 2013.
Simonkallion ala-aste, koulurakennus, ent. Simonkylän kansakoulu; Simonkalliontie 1; Vantaa
Simonkallion koulu on vuonna 1953 valmistunut Jalmari Peltosen suunnittelema verrattain suurikokoinen koulurakennus. Se nousee yhdeksi ansioituneimmista 1950-luvun koulukohteista Vantaalla. Ajalle tyypillisestä kodikkaasta, romanttisesta koulusuunnittelun suuntauksesta poiketen Simonkallion koulussa on nähtävissä jo aiempina vuosikymmeninä suunnitteluihanteeksi nousseet tarkoituksenmukaisuus, tilojen järjestäminen omiin siipiin ja ns. konservatiivinen modernismi. Rakennus on massoittelultaan harmoninen ja materiaaleiltaan sekä yksityiskohdiltaan harkittu koulurakentamisen esimerkki. Ikkunat, ovet ja niiden detaljit, rappauspinnat ja sokkeleiden liuskekivilverhoilut kertovat ajalle tyypillisestä huolellisesta koulurakentamisesta. Suurempi mittakaava on nähtävissä koulun tilavissa käytävissä ja ilmavassa tilankäsittelyssä. Koulua on laajennettu 1990-luvulla pohjoiseen ilmansuuntaan siten, että nykyinen rakennusmassa on ristin muotoinen. Sen alkuperäiset sakarat osoittivat etelään, itään ja länteen. Koulun läntisessä siivessä sijaitsi asuntoja kahdessa kerroksessa. Rakennuksen laajennusosa istuu alkuperäiseen kolmisakaraiseen rakennusmassaan hyvin, eikä sen muotoilu tai asemointi häiritse alkuperäistä rakennusta päänäkymien Simonkalliontien tai Koivukyläntien suunnista. Simonkallion koulu on 1950-luvun koulujen tapaan aiempina vuosikymmeninä rakennettuja kouluja matalampi kahden ja kolmen kerroksen korkuinen koulu. Koulun entinen pääsisäänkäynti ja sen edustalle jäävä pihamaa Simonkalliontien puolella eivät ole enää aktiivisesti käytössä. Leikki- ja ulkoilupiha on keskittynyt uudisosan puolelle. Samalla puolella rakennusta pohjoisessa sijaitsee hiekkakenttä, jonka taakse on rakennettu uusi päiväkotikompleksi. Länsisiiven edustalle on istutettu rakennusvaiheessa tiheä omenatarha, joka on edelleen elinvoimainen ja peittää suurimman osan julkisivusta.
Autokorjaamo, ent. Gulf huoltoasema, CF-200; Vanamontie 13; Vantaa
Simonkylän Gulf huoltoasema valmistui vuonna 1970. Vanamontiellä sijaitseva, lujitemuovista valmistettu huoltamo on arkkitehti Matti Suurosen käsialaa. Suurosen suunnittelemat muovirakennukset saivat kansainvälistä kiinnostusta vuonna 1968 esitellyn Futuro-talon prototyypin valmistuttua. Futuron suosion jatkuessa Suuronen suunnitteli ja lanseerasi kokonaisen Casa Finlandia -sarjan muovirakennuksia yhdessä Vantaan Hiekkaharjussa toimineen Polykem Oy:n kanssa 1970-luvun taitteessa. Casa Finlandia -sarjaan kuului kaksi erikokoista huoltoasemaa CF-100 ja CF-200, kioski CF-10 ja asuin- tai liikerakennukseksi tarkoitettu Venturo, eli CF-45. Kaikki Casa Finlandia -muovitalot oli tarkoitettu helposti kuljetettaviksi, pystytettäviksi ja yhdisteltäviksi. Sarjan numerot tarkoittavat rakennusten sisätilojen neliömäärää. CF-huoltoasemissa vesikatto koostuu muotoon puristetuista 32:sta lasikuitukuoresta, jotka on tuettu maahan ja kiinnitetty toisiinsa pultein. Kuorirakenne on kevyt ja mahdollistaa sisätilassa pitkät jännevälit ilman pilareita. Lasikuiturakenteet on valmistettu huoltoaseman lähellä, Leinikkitiellä sijainneessa Oy Polykem Ab -nimisessä yrityksessä. Huoltamo ei ole enää alkuperäisessä asussaan, seinien puurakenteet on tulipalon jälkeen vuonna 1988 muutettu ja sisustus purettu autokorjaamon tarpeisiin sopivaksi. Rakennuksen julkisivut ovat alkujaan olleet kauttaaltaan lasia teräskarmein. Yleisvaikutelma on ollut keveä valkeiden kattopintojen assosioituessa purje- tai telttarakenteisiin. Vaikutelmaa heikentää nyt julkisivujen yläosaa peittävät myöhemmin lisätyt peltikasetit. Samaa Suurosen kehittämää huoltamotyyppiä on käytetty kuudessa muussa huoltoasemassa Suomessa. Säilyneitä on Simonkylän aseman lisäksi Lempäälässä, Kemissä ja Tampereella. Huoltamoita tilattiin viisi myös Neuvostoliittoon Moskovan ja Minskin välille vuonna 1972. Polykem Oy oli myös neuvotellut suuresta, kymmenien rakennusten tilauksesta Moskovan vuoden 1980 olympialaisten tarpeisiin. Suunnitelmat kuitenkin kaatuivat, koska kisoista tuli poliittisista syistä ns. tynkäolympialaiset. Casa Finlandia -muovirakennuksien menekki lopahti kuitenkin jo syksyn 1973 öljykriisin nostaessa muovin hinnan kolminkertaiseksi.
Kaivokselan vesitorni ja sääasema; Luolapolku 5; Vantaa
Kaivokselan vesitorni sijaitsee Kaivospuiston jyrkkärinteisen mäen huipulla, Pohjois-Kaivokselassa. Torni on rakennettu kaupunginosan korkeimmalle kohdalle, joka on 54 metriä merenpinnan yläpuolella. Noin 30 metriä korkea torni on valmistunut vuonna 1966 ja se toimii nykyään sääasemana. Vantaalla valmistui 1960-luvulla kolme vesitornia. Kaivokselan vesitorni kuuluu yksijalkaisiin ja ylävesisäiliöllä toimiviin vesitorneihin. Säiliön tilavuus on 200 kuutiometriä, ja se on varsin pieni Vantaan 1970-luvulla rakennettuihin torneihin verrattuna. Tornin on suunnitellut arkkitehti Aarne Ehojoki, joka on vastannut myös Kaivokselaan asuntoalueen ja ostoskeskuksen sekä sittemmin puretun kirkon suunnittelusta. Kaivokselan vesitornin ympäristö on muuttunut hyvin vähän sen rakennusajankohdan jälkeen ja alueen rakennuskanta on lähes ennallaan. Kaivokselan vesitorni kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen 1960-luvun rakennuskokonaisuuteen. Torni on tärkeä maamerkki ja pelkistetty, arkkitehtonisesti korkeatasoinen tekninen rakennus. Kaivokselan alkuperäiseen aluerakentamiseen liittyi oma vesihuoltoyhtiö. Vesitorni on rakennettu Kaivokselan alueen korkeimpaan maastokohtaan ja se nousee puun latvuston yläpuolelle, 1960-luvun horisontaalisten asuinrakennusten ja matalien julkisten rakennusten kontrastina. Kaivokselan ja Louhelan alueet poikkesivat Vantaalla kunnallisesta vesihuollosta, sillä Kaivokselan Vesi Oy huolehti vedenjakelusta näillä alueilla pitkään ja pumppasi torniin vettä Vetokannaksen vedenottamolta. Kaivokselan alue liittyi kaupungin vesijohtoverkostoon vuonna 1985, jolloin Kaivokselaan alettiin jakaa vettä Myyrmäen vesitornista ja Kaivokselan vesitorni poistui vesihuoltokäytöstä. Torni muutettiin vuonna 1992 Ilmatieteen laitoksen säätutkaksi. Muutoksen myötä tornin katolle nousi valkoinen, hehkulamppua muistuttava sääpallo, joka mittaa sademääriä.
Merikotkantiellä sijaitseva Korson kirkko ja sen yhteydessä olevat liiketilat sekä asuintalon on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi. Rakennuskompleksi valmistui yhtenä urakkana vuonna 1962. Kirkon ulkosivu vuorattiin kellertävästä pystysuuntaan ladotusta tiilestä, jossa on leveät pystysaumat, viereisessä liikerakennuksessa toistuvat samat materiaalit. Tiilet on valmistanut Kupittaan Savi Oy. 2000-luvun alussa tehtiin muutos- ja uudistustöitä Jari Frondeliuksen ja Jaakko Kepon suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen ”Puro” pohjalta. Muutostöiden myötä kirkon ympäristö on täyttynyt melko kookkailla rakennusmassoilla. Samaan aikaan alkuperäinen veistoksellinen kellotorni purettiin ja tilalle rakennettiin yksinkertaisempi valkoiseksi rapattu tapuli.
Ilpolan koulu, Rajatorpan vanha koulu; Ilpolankuja 5; Vantaa
Hämeenkylän alueella toimi jo 1900-luvun vaihteessa ruotsinkielinen kansakoulu. Suomenkielinen koulu perustettiin noin kymmenen vuotta myöhemmin. Rajatorpan alueelta lapset kulkivat Hämeenkylään kouluun vuoteen 1945 saakka. Sodan jälkeen kouluhallitus vahvisti friherrsiläisille oman koulupiirin. Opetus järjestettiin alueen noin 45 lapselle aluksi kahdessa huvilassa ja myöhemmin Kansantupa Oy:n tiloissa. Tontti koululle ostettiin kansakoulunopettaja Esteri Niemeltä, joka oli nimennyt tontin vanhimman poikansa mukaan. Esteri Niemestä tuli uuden koulun ensimmäinen rehtori. Ilpolan koulun suunnitteli kouluhallituksessa työskennellyt arkkitehti Lauri Hanstén ja se valmistui vuonna 1948. Rakennus noudattaa rakennushallituksessa laadittua kansakoulun tyyppipiirustusta (koulutyyppi nro 16). Tyyppipiirustuksesta poiketen Ilpolan koulun yhteyteen ei kuitenkaan toteutettu opettajien asuntosiipeä. Koulu toimi Helsingin opettajakorkeakoulun harjoituskouluna vuosina 1948-53, minkä takia ei ilmeisesti ollut tarpeen tarjota opettajille pysyviä asuntoja koulun yhteydessä. Harjoituskoulutoiminnan loputtua opettajille rakennettiin asuntoja Vapaalan terveystalon yhteyteen. Koulu edustaa arkkitehtuuriltaan klassismia, johon liittyy sodan jälkeisen ajan vaatiman funktionalismin selkeys ja valoisuus. Koulussa on kaksi luokkahuonekerrosta, kellari ja kylmä ullakko. Rakennus on satulakattoinen ja pitkänomainen. Itäpäädyssä on tyyppipiirrosten mukaisesti lunetti-ikkuna, sekä katettu pääsisäänkäynti puoli kerrosta luokkahuonekerrosta alempana. Sisäänkäynnin katos on uusittu pulpettikatokseksi. Pohjoisella sivustalla on edelleen sisäänkäynti kellarin wc-tiloihin sekä porrashuoneen sisäänkäynti katoksineen. Eteläisellä julkisivulla on sisäänkäynti kellaritiloihin. Koulun pohjaratkaisu perustuu sivukäytävään, jossa on kaksi portaikkoa. Sivukäytävän varrella oli alun perin ensimmäisessä kerroksessa veisto- ja voimistelusali, siihen yhdistettävä yläkoulun luokka ja toisessa päässä koulukeittiö. Toisessa kerroksessa sijaitsi kahden luokan lisäksi koulusisaren ja -lääkärin vastaanottotilat. Kellariin sijoitettiin talonmiehen tilat, pesutupa, sauna ja pannuhuone polttoainevarastoineen. Koulutalo oli alusta asti ahdas. Jossakin vaiheessa koululääkärin ja kouluterveydenhoitajan tilat 2. kerroksessa otettiin opettajainhuonekäyttöön, mutta opettajainhuoneessakin jouduttiin antamaan opetusta. Terveydenhoitajan tilat sijoitettiin kellariin. Koulun johtokunta kyllästyi jatkuvaan tilanpuutteeseen ja esitti jo 1955 rakennuksen laajentamista. Uusiin toiveisiin kuului mm. voimistelusali. Uusi Rajatorpan koulu valmistui 1964 Ilpolan koulun naapuriin. Ilpolan koulun ulkoasun ominaispiirteet ovat pääosin säilyneet, kuten loiva satulakatto ja rapattu, vaalea julkisivu säännöllisine ikkuna-aukkoineen. Julkisivu on alkuperäisen työselityksen perusteella ollut alun perin rapattu kalkkilaastilla ja maalattu kalkkimaalilla Alun perin koulussa on ollut tiilikatto, joka on korvattu konesaumatulla peltikatolla 1960-luvun jälkeen. Suurin osa alkuperäisistä puuikkunoista on säilynyt heloituksineen. Ainoastaan kellarikerroksesta on vaihdettu ikkunoita 1980-luvulla. Tilarakenne on pääosin säilynyt sivukäytävien, portaikkojen ja luokkahuoneiden osalta. Sisätiloissa on lisäksi paljon säilyneitä alkuperäisiä rakennusosia, kuten ovia, ikkunapenkit ja listoituksia. Rajatorpan vanha koulu ja pihapiiri on suojeltu vuonna 2001 vahvistetussa asemakaavassa.
Vaaralan kappeli, ent. Vaaralan kirkko; Vaaralankuja 5; Vantaa
Vaaralaan valmistui 1960-luvulla Leena ja Kalle Niukkasen suunnittelema ekspressiivinen kirkkorakennus, jonka aggressiiviset ja teräväkulmaiset muodot erottuvat pientaloalueella. Rakennus oli Helsingin pitäjän seurakunnan ensimmäinen lähiökirkko. Kirkko on ollut useamman kerran purku-uhan alla, mutta omistajanvaihdoksen myötä rakennus on säilynyt ja samalla sen nimi muutettiin Vaaralan kappeliksi.
Myyrmäkeen päätettiin 1970-luvun lopulla rakentaa kirkko ja seurakuntakeskus palvelemaan voimakkaasti kasvaneen alueen seurakuntalaisia. Kirkosta järjestetyn yleisen arkkitehtuurikilpailun voitti arkkitehti Juha Leiviskä ehdotuksellaan ”Päivänsäde”. Kirkkorakennus valmistui vuonna 1983 kapealle tontille Louhelan aseman ratapenkereen viereen. Rakennuksen tiivis ja pitkänomainen muoto oli tietoinen valinta, sillä arkkitehti halusi säästää rakennusta ympäröivää puustoa. Juha Leiviskän arkkitehtuuri on omaleimainen ilmiö suomalaisen modernin rakennustaiteen kentässä. Myyrmäen kirkko on usein arvioitu Leiviskän päätyöksi, ja sitä on esitelty myös lukuisissa kansainvälisissä julkaisuissa. Rakennus on valittu Suomen Docomomon ylläpitämään modernin arkkitehtuurin merkkiteosten kohdevalikoimaan, ainoana kohteena Vantaalta. Arkkitehti Leiviskä on erityisesti valon ja varjon käsittelyn mestari, mikä on nostanut Leiviskän kansainväliseen maineeseen nimenomaan kirkkoarkkitehtina. Luonnonvalo ja epäsuorat heijastumat ovat merkittävässä roolissa myös Myyrmäen kirkon sisätiloissa. Kapeiden ikkunoiden kautta siivilöityvä, kirkkosalin rakenteiden välistä ohjattu valo luo tiloihin rytmiä. Luonnonvalo luo pinnoille eri sävyjä ja muuttaa tilan tunnelmaa sään ja vuorokaudenaikojen mukaan. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Kaivokselan ostoskeskus, rak. 1365, läntinen rakennus, toinen rakennusvaihe; Kaivosvoudintie 1b; Vantaa
Kaivoksela on ensimmäinen aluerakentamiskohde Vantaalla. Alueen merkitys liittyy erityisesti kaavoituksella toteutettuun monumentaaliseen, maastoon sovitettuun rakennusten muodostamaan kokonaisuuteen. Rakennuskaavan alueelle laati arkkitehti Olli Kivinen vuonna 1961. Kaivokselan erityispiirre on, että yksi arkkitehti, Aarne Ehojoki, on suunnitellut kaikki alueen rakennukset, niin asuinrakennukset, koulun, ostoskeskusken, kirkon kuin vesitorninkin. Ehojoen suunnittelema Kaivokselan ostoskeskus valmistui kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe oli valmis loppuvuodesta 1962 ja viimeinen vaihe kolme vuotta myöhemmin. Rakennusryhmä muodostui alun perin pientä aukiota kehystävästä kolmesta, yhtenäistä ilmettä noudattavasta matalasta rakennuksesta. Kaikki kolme rakennusta ovat olleet läpikuljettavia niin, että yhteinen vesikatto suojaa käytävää kahden osan välissä. Rakennukset edustavat 1960-luvun lähiöille ominaista uuttaa ostoskeskusrakentamista, jonka arkkitehtuuriin kuuluvat horisontaalisuus, suuret näyteikkunat, tasakatto ja korostuneet ulkonevat räystäät. Ostoskeskuksen ensimmäisenä rakennettu osa on purettu tulipalon jälkeen ja sen tilalle on valmistunut uusi asuinkerrostalo. Ostoskeskuksen rakennukset ovat rinteessä ja aukiolta avautuvat avarat näkymät. Rakennusten väleistä on useita reittejä alatasolle erilaisia portaita pitkin. Kaivosvoudintien puoleisissa korkeissa sokkelikerroksissa on myös alatasolle avautuvaa liiketilaa. Vesikattoa kannattaa kaksinkertainen, ristikkäinen palkisto. Betoniset primääripalkit näkyvä räystäslipan alapuolella. Sekundääriset liimapuupalkit ja niiden muodostama hyvin loiva harjakatto jäävät peittoon otsan taakse. Seinät ovat joko koko pituudeltaan umpinaiset tai kokonaan näyteikkunaa. Umpiosissa on yläikkunoita, mutta ne eivät muodosta yhtenäistä ikkunanauhaa. Välikäytävien seinäpinnat ovat kokonaan näyteikkunaa.
Kaivokselan ostoskeskus, rak.1367, eteläinen rakennus, kolmas rakennusvaihe; Kaivosvoudintie 1a; Vantaa
Kaivoksela on ensimmäinen aluerakentamiskohde Vantaalla. Alueen merkitys liittyy erityisesti kaavoituksella toteutettuun monumentaaliseen, maastoon sovitettuun rakennusten muodostamaan kokonaisuuteen. Rakennuskaavan alueelle laati arkkitehti Olli Kivinen vuonna 1961. Kaivokselan erityispiirre on, että yksi arkkitehti, Aarne Ehojoki, on suunnitellut kaikki alueen rakennukset, niin asuinrakennukset, koulun, ostoskeskusken, kirkon kuin vesitorninkin. Ehojoen suunnittelema Kaivokselan ostoskeskus valmistui kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe oli valmis loppuvuodesta 1962 ja viimeinen vaihe kolme vuotta myöhemmin. Rakennusryhmä muodostui alun perin pientä aukiota kehystävästä kolmesta, yhtenäistä ilmettä noudattavasta matalasta rakennuksesta. Kaikki kolme rakennusta ovat olleet läpikuljettavia niin, että yhteinen vesikatto suojaa käytävää kahden osan välissä. Rakennukset edustavat 1960-luvun lähiöille ominaista uuttaa ostoskeskusrakentamista, jonka arkkitehtuuriin kuuluvat horisontaalisuus, suuret näyteikkunat, tasakatto ja korostuneet ulkonevat räystäät. Ostoskeskuksen ensimmäisenä rakennettu osa on purettu tulipalon jälkeen ja sen tilalle on valmistunut uusi asuinkerrostalo. Ostoskeskuksen rakennukset ovat rinteessä ja aukiolta avautuvat avarat näkymät. Rakennusten väleistä on useita reittejä alatasolle erilaisia portaita pitkin. Kaivosvoudintien puoleisissa korkeissa sokkelikerroksissa on myös alatasolle avautuvaa liiketilaa. Vesikattoa kannattaa kaksinkertainen, ristikkäinen palkisto. Betoniset primääripalkit näkyvä räystäslipan alapuolella. Sekundääriset liimapuupalkit ja niiden muodostama hyvin loiva harjakatto jäävät peittoon otsan taakse. Seinät ovat joko koko pituudeltaan umpinaiset tai kokonaan näyteikkunaa. Umpiosissa on yläikkunoita, mutta ne eivät muodosta yhtenäistä ikkunanauhaa. Välikäytävien seinäpinnat ovat kokonaan näyteikkunaa.
Martinlaakson yläaste ja lukio; Martinlaaksonpolku 9; Vantaa
Martinlaakson tuhannelle oppilaalle mitoitettu koulurakennus valmistui vaiheittain vuosina 1974 ja 1976. Koulun rakentamisesta oli sovittu jo Martinlaakson aluerakentamissopimuksen sopimisen yhteydessä. Koulun kannatusyhdistys perustettiin Salpa Oy:n, aluerakentamista rahoittavien pankkien ja asukkaiden kesken vuonna 1969. 1970 valtioneuvosta myönsi koululle toimiluvan ja koulutoiminta aloitettiin ensin Myyrmäen yhteiskoulun tiloissa. Päätös koulutoiminnan aloittamisesta aiheutti ristiriitoja, sillä yksityisten oppikoulujen rakentamista vastustettiin peruskoulu-uudistuksen ollessa ajankohtainen. Uuden koulutalon rakentamiseksi julistettiin arkkitehtuurikilpailu syksyllä 1971. Kilpailuohjelmassa huomioitiin uudet valtakunnalliset peruskoulujen huonetiloja koskevat normit. Kilpailuun kutsuttiin Arkkitehtitoimisto Kontio & Räike, Arkkitehtitoimisto Perko & Rautamäki ja arkkitehti Arto Savela Oy Kaupunkisuunnittely Ab:stä. Voittajaksi valikoitui Oy Kaupunkisuunnittelu Ab:n ehdotus "Ryväshyvä", joka esiteltiin arkkitehtuurilehdissä myös kansainvälisesti. Rakennuksen suunnittelun keskeisiä ajatuksia olivat monikäyttöisyys ja muutosjoustavuus. Suunnittelun taustalla vaikutti Ruotsissa käyttöönotettu Samskap -ajattelumalli, joka perustui kävelykadun varrelle rakennettuihin "toimintakeskuksiin", joihin kuuluivat kaupalliset palvelut ja yleishyödylliset palvelut kuten uimahalli, kirjasto ja terveydenhuollon rakennukset. Koulurakennukseen itseensä yhdityi kunnan sivukirjasto, johon oli oma sisäänkäynti Martinlaaksonpolulta. Koulun auditorio toimi elokuvateatterina ja liikuntasali oli urheiluseurojen käytössä. Koulun suunnittelussa uutta oli tulevien käyttäjien näkemysten huomioon ottaminen. Esimerkiksi puna-vihreän värityksen äänestivät koulun silloiset oppilaat. Myös tilajakoon on vaikuttanut käyttäjiltä saatu ajatus "opiskelumaisemasta", jonka mukaan eri aineiden luokat on jaoteltu käytäville. Koulu on edustava esimerkki 1970-luvun konstruktivistisesta kouluarkkitehtuurista. Sen tyypillisinä piirteinä rakennuksessa on tasakatto, pilari-palkki -järjestelmä, rakenteiden näkyminen, moduulit, muuntojoustavuus ja väritys. Rakennus on syvärunkoinen suorakaide, jossa keskellä on kaksi kapeaa sisäpihaa. Eteläinen julkisivu hahmottuu kampamallisena. Pääsisäänkäynti on koilliskulmassa ja sen lisäksi on muita sisäänkäyntejä oppilasruuhkien välttämiseksi. Käyntiovien paikkoja osoittavat sisääntulokatokset, jotka olivat alun perin teräskehikon päälle kiinnitettyjä lasikuitukaaria. Osa haurastuneista kaarista on myöhemmin korvattu profiiliteräspellillä. Martinlaakson koulu on valittu toisena vantaalaisena esimerkkinä mukaan Museoviraston kansalliseen kouluhankkeeseen 2016, jonka päämääränä on esitellä kotimaisia rakennussuojelun näkökulmasta hyvin säilyneitä ja onnistuneita koulukorjauskohteita. Toisena esimerkkinä Vantaalta mukaan valittiin Rekolan koulu.
Tuomelan koulu, ent. Hämeenkylän kansakoulu; Ainontie 44; Vantaa
Hämeenkylän kansakouluksi vuonna 1931 valmistuneen Tuomelan koulun on suunnitellut arkkitehti Jalmari Peltonen. Koulua on laajennettu myöhemmin vuonna 1957 saman arkkitehdin laatimien piirustusten mukaan. Jalmari Peltonen oli arvostettu koulusuunnittelija ja hänet valittiinkin suunnittelemaan Vantaalle viisi eri koulua 1930-1950-luvuilla. Rakennuksen 1950-luvun laajennusosa hallitsee kokonaisuuden ilmettä edustaen tyypillistä aikansa kouluarkkitehtuuria. Rakennus on mielenkiintoinen sekoitus klassismin symmetrisyyttä ja yksinkertaisuutta sekä funktionalismin tarkoituksenmukaisuutta. Uudisosan valmistuttua vanha 1930-luvun osa siirtyi opettajien asuinkäyttöön. Tehdyistä muutostöistä ja 1950-luvun laajennuksesta huolimatta rakennuksen julkisivut ovat säilyttäneet oman aikansa tyylipiirteet. Tuomelan koulun historia on osa Helsingin pitäjän suomenkielisen kansakoulun, Tuomelan tilan sekä Hämeenkylän historiaa. Hämeenkylässä on Tuomelan pihapiirissä käyty koulua jo 1900-luvun alussa. Koulurakennuksella on merkittävä maisemallinen asema ympäristössään kauas peltoaukioiden yli näkyvänä maamerkkinä sekä Suuren Rantatien varren rakennuksena. Koulurakennus erottuu myös selkeästi ympäröivistä matalammista Tuomelanmäen rakennuksista sekä tyylillisesti että väritykseltään ja materiaaleiltaan.
Rekolan kirkko, Pyhän Andreaan kirkko; Kustaantie 22; Vantaa
Apostoli Andreaan nimeä kantava kirkko sijaitsee Rekolan pientalovaltaisessa kaupunginosassa. Vuonna 1987 valmistuneen kirkkorakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Pirkko ja Pekka Piirta. Kirkon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1983 kilpailu, jonka Piirtat voittivat ehdotuksellaan "Casa Nostra". Voittanut työ sai kiitosta paitsi toiminallisista ja arkkitehtonista ratkaisuistaan myös rakennus- ja käyttökustannusten huokeudesta. Kirkkosali on sijoitettu rakennuksen korkeaan osaan alarinteeseen. Kaakkoispuolen matalammat seurakuntatilat sulkevat sisäänsä pienen sisäpihan pääsisäänkäynteineen. Betonirunkoisen kirkon julkisivut ovat paikalla muuratut. Punatiilisiin pintoihin on yhdistetty valkoista 1980-luvulle tyypilliseen tapaan. Punatiilikirkon ja etenkin kirkkosalin julkisivut ovat muurimaiset, ikkunoita on niukasti. Sisäpihan pääsisäänkäynti laajoine lasipintoineen on siihen verraten avoin. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi Vantaan 1980–1990-lukujen rakennuskannan inventoinnissa.
Rekolan koulu, pääkoulu, koulurakennus 2; Rekolantie 67; Vantaa
Vuonna 1951 valmistunut Viljo Myyrinmaan suunnittelema Rekolan koulu edustaa ajalleen tyypillistä rapattua, harjakattoista kouluarkkitehtuuria, jossa toiminnot on jaettu omiin siipiin. Koulu on Rekolan alueelle ominaisen 1950-luvun rakennuskauden ansioitunut esimerkki. Rakennus poikkeaa muista arkkitehdin koulusuunnitelmista pienemmän mittakaavan sekä kodikkaan ja lämminhenkisen suunnitteluotteen ansiosta. Rakennuksen julkisivujen keskeisin elementti on rappauspintojen ja harjakattomuodon lisäksi liuskekiven harmoninen käyttö sokkelissa ja pilareissa sekä puurakenteisen katoksen yhdistäminen kivimateriaaliin. Erityisen viehättäviä ovat ajalle tunnusomaiset harjakattoiset ikkuna-aukotukset, joiden koko vaihtelee ympäri julkisivun. Pohjoispään sisäänkäynnin luona Myyrinmaa on järjestänyt pienempiä ikkuna-aukkoja romanttisesti epäsymmetriseen sommitelmaan. Pääportaassa on kaksi Unto Kaipaisen v. 1951 maalaamaa Rekola-aiheista seinämaalausta. Tällaiset yllättävät, mutta harkitut detaljit tekevät koulurakennuksesta poikkeuksellisen ansiokkaan 1950-luvun kouluarkkitehtuurin esimerkin. Myöhemmät korjaustyöt on tehty harkiten ja alkuperäisten rakennusmateriaalien kannalta säästeliäästi. Koulurakennuksen kanssa samassa kiinteistössä ovat vuoden 1928 Rekolan vanha koulu sekä uudempi, matala vuoden 1997 paviljonkimainen koulurakennus sekä pieni saunamökki vanhan koulun rakennusajalta. Vuoden 1928 kivinen kaksikerroksinen koulu ja Myyrinmaan koulurakennus asettuvat tontille luontevasti vastakkain. Uusin vuoden 1997 koulurakennus asettuu tontin alalaitaan, eikä se peitä näkymiä vanhempien koulurakennusten suuntaan Rekolantieltä päin tarkasteltaessa. Se myös istuu vanhempaan rakennuskantaan värinsä ja kattomuotonsa ansiosta säilyttäen kokonaisuuden harmonisena. Koulukiinteistön täyttää hiekkakenttä. Ympäristö on täyteen rakennettua Rekolan pientaloaluetta, jonka kerrokselliseen rakennuskantaan koulukokonaisuus luo tärkeän kaupunkikuvallisen kiintopisteen.
Tikkurilan opistotalo, ent. Keskuspuiston yläaste, Keskuspuiston kansalaisopisto; Lummetie 5; Vantaa
Tikkurilan vuonna 1965 valmistuneen opistotalon entisen Keskuspuiston yläasteen on suunnitellut Veikko Nortomaa. Hän työskenteli Maaseudun keskusrakennustoimisto Oy:n teknisenä johtajana vuodesta 1951. Nortomaan rakennukset ovat melko pelkistettyjä, varsinkin 1960-luvulle tultaessa. Koulu on ajalleen tyypillinen matala punatiilestä muurattu ja paikalla valettu pitkänomainen, kapearunkoinen rakennus, josta erottuu korkea voimistelusalin massa. Se hallitseekin näkymää pihan portilta. Pääsisäänkäyntiä korostaa katos, joka liittää päärakennuksen sivurakennukseen. Sivurakennukseen on alun perin sijoitettu veisto- ja konesalit. Sivurakennus toimii yhä samantyyppisessä tarkoituksessa. Rakennusajalle tyypilliset ikkunanauhat korostavat koulurakennusten julkisivun matalaa, horisontaalia muotoa. Kaksikerroksinen päärakennus on säilyttänyt muotonsa verrattain hyvin. Rakennus on keskeisellä paikalla Tikkurilan keskustassa. Se on tärkeä osa Tikkurilan kerroksellista rakennuskantaa edustaen 1960-lukua. Koulun ympäristö on rakentunut viime vuosikymmeninä täyteen ja koulun kiinteistö poikkeaa ympäristöstä väljyydessään. Kiinteistön rakennuskokonaisuuteen kuuluu kaksi koulurakennusta sekä muuntamo.